Viikonlopun vierasmatka suuntautuu Espooseen

Torstaina K-Vantaan kotonaan kaatanut KOOVEE matkustaa tänään K-Espoon vieraaksi. Hakametsässä joukkueen peli kulki välillä todella hienosti, mutta tänään siihen on pystyttävä läpi ottelun. Ehjä 60-minuuttinen on siis hakusessa.

K-Espoo on aloittanut kautensa vahvasti, se on voittanut kaikki kolme otteluaan. Avausottelusta K-Vantaata vastaan voitto tosin irtosi vasta jatkoajalla, mutta SaPKo ja TUTO kaatuivat varsinaisella peliajalla. Espoolaiset menettivät konkaripuolustaja Mikko Kuukan tällä viikolla Tanskaan, jonka varsinkin kokemusta ja johtajuutta on vaikea paikata. Hyökkäyspäässä heillä sitten onkin kokemusta Mikko Lehtosen ja Toni Kähkösen kautta.

Espoolaisten kultakypärää kantaa KOOVEEstakin tuttu Anton Ollikainen, jolla on kolmen ottelun jälkeen tehot 3-1. Kolmeen tehopisteeseen ovat päässeet Oskari Lemetyinen ja Arttu Tuomaala. Maalinsuulla Roope Taponen on ollut itse varmuus, sillä hänen torjuntaprosenttinsa on huikea 97,78%.

KOOVEEn kokoonpanossa ei isoja muutoksia torstaisesta varmaankaan nähdä. Vadim Zerenko palaa Ilveksen riveihin, joten maalissa nähtäneen hienoa debyyttikauttaan pelaava Joonas Valtonen. Liigalainat Miro Nalli sekä Lassi Vanhatalo pelasivat erittäin vahvasti torstaina ja saattavat lähteä nytkin KOOVEEn matkaan.

KOOVEEn kultainen kypärä asetetaan tänään Juho “Dogi” Liuksialan päähän. Kahdessa ensimmäisessä ottelussa ainoastaan yhden syöttöpisteen kerännyt Dogi intoutui K-Vantaata vastaan tehtailemaan pisteitä oikein urakalla ja pistesaldo näyttää nyt tehoja 3+3.

Sairaslista on edelleen melkoisen pitkä ja verottaa varsinkin hyökkäyskalustoa melkoisesti. Tämä ei kuitenkaan mitenkään haitannut joukkueen pelaamista torstaina, joten kovin odotuksin KOOVEE lähtee pistejahtiin Espooseenkin.

Varmuudella poissa kokoonpanosta tänään:

Aleksi Ojala: 2-3 kk

Eppu Varjamo: 4-8 vk

Janne Seppänen: 4-6 vk

Eemeli Mäki: 2 vk

Ville Nieminen: 1 vk

Henri Tuominen: 1 vk

Ottelu alkaa Espoossa klo 17 ja näkyy kotikatsomoihin C More-palvelun kautta. Ensi viikolla on luvassa ainoastaan kaksi vieraspeliä, joten seuraava kotiottelu on vasta torstaina 14.10. Vastustajaksi luistelee silloin Ketterä, joten kova peli on silloinkin tiedossa. Tervetuloa kannustamaan silloinkin KOOVEE kotivoittoon!