Varamiehinen KOOVEE ei pysynyt K-Espoon kyydissä

Varamiehinen KOOVEE ei pysynyt K-Espoon kyydissä

KOOVEE – K-Espoo 2-6 (0-4, 1-1, 1-1)

Lähtökohdat otteluun eivät mairitelleet KOOVEEta. Peräti viisi avauskokoonpanoon pelaajaa oli Ilveksen mukana liigaottelussa, joten liikkeellä oltiin sekä varamiehisenä että vajaalukuisena. Takana vielä viiden tappion putki, kun taas vastustaja K-Espoo oli neljän voiton putkessa.

Ensimmäiset kahdeksan minuuttia KOOVEE oli hyvin pelissä mukana ja sai luotuja itsekin muutamia mukavia hyökkäyksiä. Musta hetki sattui tuon jälkeen ja Julius Rantaeskola pääsi kahdesti minuutin sisällä yllättämmän ensimmäistä otteluaan pelanneen maalivahti Topi Hännisen.

KOOVEEn Vili-Jesper Koivulalla oli mahdollisuus kaventaa rangaistuskaukauksesta, mutta espoolaisten maalilla torjunut Roope Taponen oli tällä kertaa etevämpi. Tämän jälkeen K-Espoo meni menojaan ja laukoi vielä kaksi kaunista maalia, jonka jälkeen KOOVEE vaihtoi maaliin Verneri Virtasen. Maalit eivät missään nimessä menneet Hännisen piikkiin, vaan olivat laadukkailla laukauksilla tehtyjä. Nuorelle maalivahdille oli kohtalaisen vaikea paikka tulla ensimmäiseen otteluunsa varamiehiselle joukkueelle muutoinkin.

Toiseen erään KOOVEE tuli selvästi paremmalla jalalla ja pystyi jopa hallitsemaan pelin tapahtumia ajoittain. Peli oli vauhdikasta ja pitkiä pätkiä jaksoja pelattiin ilman katkoja pelin aaltoillessa päädystä toiseen. Puolen välin ohituksen jälkeen sai KOOVEEkin kuparisensa rikottua. Asialla oli kultainen kypärä päässään pelannut Eppu Varjamo, jolle syötön tarjoilu upeasti Koivula.

KOOVEElla oli paikkoja tehdä lisämaalejakin, mutta edes onnetar ei ollut näissä tilanteissa mukana. Parisen minuuttia ennen erätaukoa pääsi Anton Ollikainen iskemään takatolpalta espoolaiset jälleen neljän maalin johtoon. Tilannetta tarkasteltiin hetken aikaa kuvanauhaltakin, mutta hyväksyttiin lopulta.

Kolmannessakin erässä KOOVEE pystyi antamaan vahvalle vieraalleen hyvän vastuksen, eikä kapea materiaali eikä eilinen ottelu näyttänyt painavan jaloissa. KOOVEE onnistui kertaalleen vielä kaventamaankin, kun Koivula pääsi tasavajaalla kauniisti läpiajosta jatkamaan maaliputkeaan. K-Espoo kuitenkin katkaisi kotijoukkueen loppukirin iskemällä vielä yhden ylivoimamaalin.

KOOVEEsta voidaan antaa kaikillekin pelaajille arvosanaksi hyvä, sillä lukemat olisivat voineet repsahtaa paljon suurremmiksikin. Sekä Varjamo että Koivula pystyivät aina jäällä ollessaan luomaan painetta vieraiden päätyyn. K-Espoossta näkyvin oli hattutepun laukonut Rantaeskola sekä aina yhtä tyylikkäästi pelaava Erno Hopponen.

Kolmen ottelun kotiviikko jatkuu lauantaina Kokkolan Hermeksen saapuessa vierailulle. Nähtäväksi jää, millaisella kokoonpanolla silloin ollaan liikkeellä, mutta joka tapauksessa Hakametsässä nähdään taisteleva KOOVEE.

1. erä
 08:06#67 Julius Rantaeskola (5) 0-1
#5 Ville Rautiala (2) , #77 Daniel Takkunen (5)
 08:59#67 Julius Rantaeskola (6) 0-2
#3 Miro Keskitalo (17) , #64 Sakari Turtiainen (14)
 10:52#3 Miro Keskitalo huitominen
Rangaistuslaukaus – ei maalia (Vili-Jesper Koivula)10:52 
 12:37#16 Tommi Takaveräjä (4) 0-3 VM
#22 Oskari Lemetyinen (7) , #70 Anton Ollikainen (6)
#42 Adam Wolin 2 min selästä taklaaminen (#22 Vili-Jesper Koivula)12:56 
#42 Adam Wolin 10 min selästä taklaaminen – käytösrangaistus12:56 
 13:33#70 Anton Ollikainen (7) 0-4 YV
#16 Tommi Takaveräjä (7) , #78 Arttu Tuomaala (17)
Maalivahdin vaihto: #30 Topi Hänninen ulos, #40 Verneri Virtanen sisään13:33 
 16:52#22 Oskari Lemetyinen 2 min mailasta kiinnipitäminen
2. erä
#28 Eppu Varjamo (4) 1-4
#22 Vili-Jesper Koivula (4)
30:44 
 37:48#70 Anton Ollikainen (8) 1-5 VT
#15 Erno Hopponen (9) , #16 Tommi Takaveräjä (8)
 38:39#26 Petteri Villanen 2 min kampitus
3. erä
 48:12#5 Ville Rautiala 2 min kiinnipitäminen
 54:00#71 Morten Jurgens 2 min kiinnipitäminen
#20 Eemeli Mäki 2 min huitominen54:48 
#22 Vili-Jesper Koivula (7) 2-5 TV54:56 
 56:41#67 Julius Rantaeskola (7) 2-6 YV
#11 Viljami Wacklin (4) , #12 Oula Kuure (16)
Maalivahdit
#30 Topi Hänninen 7+0+0=7Torjunnat#32 Roope Taponen 7+11+6=24
#40 Verneri Virtanen 5+9+6=20  
Pisteet
#22 Vili-Jesper Koivula 1+1=2Pisteet#67 Julius Rantaeskola 3+0=3
#28 Eppu Varjamo 1+0=1 #70 Anton Ollikainen 2+1=3
  #16 Tommi Takaveräjä 1+2=3
  #15 Erno Hopponen 0+1=1
  #3 Miro Keskitalo 0+1=1
  #12 Oula Kuure 0+1=1
  #22 Oskari Lemetyinen 0+1=1
  #5 Ville Rautiala 0+1=1
  #77 Daniel Takkunen 0+1=1
  #78 Arttu Tuomaala 0+1=1
  #64 Sakari Turtiainen 0+1=1
  #11 Viljami Wacklin 0+1=1
Rangaistukset
2 x 2 min + 1 x 10 min = 14 min 4 x 2 min = 8 min
Aloitusvoitot
7 + 12 + 5 = 24 16 + 2 + 3 = 21
Ylivoimapeli
0Yv-maalit2
4Yv-kerrat1
0.0 %Yv-prosentti100.0 %
06:48Yv-aika01:18
Laukaisukartta
2Maali6
19Ohi9
24Torjuttu27
10Blokattu3
55Yhteensä45