Torstaina KOOVEEn vieraaksi saapuu K-Vantaa

Torstaina KOOVEEn vieraaksi saapuu K-Vantaa

Mestis jatkuu KOOVEEn osalta jälleen torstaina Hakametsässä, jolloin vastaan luistelee K-Vantaa.

Vantaalaiset ovat aloittaneet kevätkauden vahvasti kahdella voitolla. Peliitat kaatui vieraissa 4-3 ja paikallisottelussa Vantaalla K-Espoo samoilla luvuilla, tosin vasta jatkoajalla. Materiaaliltaan vahva joukkue aloitti kauden alle odotusten ja onkin sarjataulukossa vasta kahdeksantena, mutta kovassa nosteessa kohti parempia sijoituksia. Tauon jälkeen vantaalaisten tehokkain on ollut puolustaja Elias Ulander tehoilla 1+3. Häntä ovat hyvin säestäneet Oliver Kiljunen 1+2 sekä Erkka Seppälä 0+3 tehoillaan. Voittomaalin K-Espoota vastaan iskenyt Julius Valtonen on myös ollut pelipäällä.

KOOVEE lähtee otteluun myösvoitto allaan, sillä Forssasta joukkue nappasi kevätkauden ensimmäisen voittona viime perjantaina. KOOVEEn kahden ottelun tehoikkaimmat ovat olleet ykkösketjun trio Niko Lahtinen ja Santeri Sillanpää tehoin 1+1 sekä Santeri Aalto 0+2. Torstain ottelussa nähdään todennäköisesti tuorein hankinta Tomi Iso-Mustajärvi, mikäli paperiasiat ehditään hoitamaan kuntoon ennen pelin alkua.

Tämän kauden neljästä keskinäisestä kohtaamisesta on KOOVEE voittanut yhden ja viime kaudella voitot menivät KOOVEElle 4-2. Niukkana ennakkosuosikkina KOOVEEta voidaan siis pitää, mutta tauon jälkeen on K-Vantaa ollut kyllä vakuuttava.

Tehokkaasti KOOVEEn paidassa aloittanut Santeri Aalto pelasi alkukauden SaPKo:ssa ja siirtyi nyt takaisin kotikaupunkiinsa.

  • Kiva olla takaisin täällä tutussa ympäristössä, täällähän on paljon tuttuja kavereita entuudestaan. Kiva on pelata, kun on laidoilla nopeat ja taitavat laiturit vierellä.  Hyvin olemme saaneet paikkoja jo luotuakin, mutta vielä enemmän täytyy tulostakin saada tehtyä. Kyllä omakin maalitili KOOVEEssa kohta aukeaa, ehkä jo torstaina.
  • KOOVEE tuntuu tosi kovalta porukalta. Vähintään kotietu täytyy pudotuspeleihin saada napattua. Nyt on vielä aika vaikea sanoa muista joukkueista, kun tätä ”uutta kautta” on vasta pari kierrosta pelattu eikä kaikkia edes kohdatakaan.
  • Vahvuudet löytyy kahden suunnan pelaamisesta, hyvää pelaamista omassa päädyssä ja pystyn tuottamaan tehojakin. Olen aika monipuolinen pelaaja. Terävyyttä tarvitsisi saada lisää, nopeampaa havainnointia ja siihen reagoimista. Tietysti myös voimaa pitäisi saada hankittua lisää. Vähimmäistavoite on nousta Liigaan jossain vaiheessa, ammattia olen jääkiekosta hakemassa.

Päävalmentaja Juuso Hahl on ollut tyytyväinen joukkueen puolustuspelaamiseen, mutta sekä hyökkäyksiin lähdöt sekä niiden päättäminen kaipaavat parannusta.

  • Tärkeää oli saada se ensimmäinen tauon jälkeinen voitto otettua, se jäi viime viikosta parhaiten mieleen. Ensimmäinen viikko toimi ikäänkuin mittatikkuna sille, mihin nyt tarvitsee kiinnittää huomiota. Saimmekin selkeät infot siitä, mikä pelissämme on hyvällä mallilla ja mikä kaipaa vielä kehittämistä. 
  • Hyökkäyksiin lähteminen oli välillä vaikeaa ja välillä helppoa. Yksi pelin vaihe oli haastava, sitä ei oikein tunnistettu vielä. Se menee enemmänkin pelaamattomuuden piikkiin ja sitä olemme nyt harjoituksissa läpikäyneet. Lisäksi hyökkäysalueen hyökkäyspeliin tarvitsee saada lisää tehokkuutta. Tarvitaan enemmän aikaa pitää kiekkoa ja sitä kautta saada luotua enemmän myös tilanteita. 
  • Tiedostamme sen, että tällä viikolla vastus selkeästi kovenee. Vaikka K-Vantaan kausi ei ole tuloksellisesti kovin hyvä vielä ollutkaan, niin pidän sitä materiaaliltaan sarjan kärkipään joukkueena. Vahvasti ovat myös nyt kahdella voitollaan aloittaneetkin. Haluamme pitää nykyiset asetelmat sarjassa, mutta peliä on pystyttävä viime viikosta kehittämään.

Ottelu pelataan ilman yleisöä, mutta on tuttuun tapaan nähtävänä Ruutu-palvelun kautta.