Tehosentteri Erik Ahopelto palaa KOOVEEseen

Menestyvä joukkue tarvitsee todella hyvän pelinjohtajan. Keskushyökkääjän, jolta löytyy kiekollista osaamista todella paljon ja jonka pelikäsitys tuottaa onnistuneita ratkaisuja tilanteesta toiseen. KOOVEElla tämä pelinjohtaja on tuttu mies parin vuoden takaa:

ERIK AHOPELTO

“Eki” on 26-vuotias keskushyökkääjä, joka palaa takaisin KOOVEEseen kahden Kokkolan Hermeksessä vietetyn kauden jälkeen. Liigassakin Ilveksen riveissä 17 ottelua ja kaksi maalia saalistanut Eki on kehittynyt pelaajana yhdeksi Mestiksen parhaiksi keskushyökkääjiksi.

Ilveksessä kiekko-oppinsa saanut Eki oli KOOVEE-uransa alkuvaiheessa todella loistava alivoimapelaaja. Kaudella 2019-20 hän teki peräti neljä alivoimamaalia, mikä oli myös eniten Mestiksessä tuolla kaudella. Viime kaudella hän takoi Hermeksessä 43 tehopistettä ollen Mestiksen 10. tehokkain pelaaja. Hurjat tehot eivät kuitenkaan ole vähentäneet kahdensuunnan vahvaa pelaamista, vaan vastuuta annetaan edelleen paljon myös puolustuspeliä silmällä pitäen. Sympaattinen Eki on tyypillinen tamperelainen sentteri, jolta löytyy kiekollista taitoa, juonikkuutta sekä pilkettä silmäkulmassa.

Ekillä on tavoitteena päästä vielä Liigaan pelaamaan. Iso rooli KOOVEEssa tukee siinä häntä.

“Kyllä Liigaan pääsy on tavoitteena. Kehityin Hermeksessä todella paljon, sillä sain paljon vastuuta ja mieluisan roolin. Kun kuulin, kuinka KOOVEEssa nyt panostetaan ja rakennetaan Mestiksen kärkijoukkuetta, oli helppo päätös palata. Tampere on paras paikka pelata jääkiekkoa. Olen valmis antamaan kaikkeni nyt KOOVEElle ja toivon saavani täälläkin ison roolin. Joukkueesta on muodostumassa todella nopea ja taitava joukkue, joka kamppailee Mestiksen kärkisijoista.”

Eki tunnistaa hyvin omat vahvuutensa sekä heikkoutensa, manselainen vaatimattomuus kuitenkin paistaa läpi.

“Peli- ja liikenopeus sekä pelikäsitys ovat varmaankin vahvuuksiani. Ainahan sitä maalintekoa voi siltikin entisestään parantaa. Ai teinkö neljä alivoimamaalia, en muistanutkaan. Kait siinä vaan oli oltua oikeaan aikaan oikeassa paikassa…”

Ekin pelifilosofia tulee hyvin esille kysyttäessä, kumman tekee 2vs1-hyökkäyksessä, laukoo itse vai syöttää.

“Kyllä mä siinä lähtisin syöttöä hakemaan.”

Kaksi vuotta Kokkolassa sujui hyvin, mutta jotain hän kaipasi koko ajan Tampereelta.

“Siipiä oli kova ikävä! Kokkolasta ei oikein niitä saanut. Tampereella on niin monta hyvää siipipaikkaa ja kaikista löytyy todella maukkaita annoksia.”

 

Taiturimainen sentteri saatiin napattua takaisin KOOVEEseen. Emmekä vieläkään ole kaikkia herkkuja paljastaneet. Katsotaan, jos saataisiin vaikka kausikorttikampanja avattua lähiaikoina, maukkaita pelaajajulkistuksia nyt ainakin tulossa lisää.

Joka tapauksessa Hakametsässä nähdään tulevalla kaudella todellakin viihdyttävää, vauhdikasta sekä voittavaa jääkiekkoa.

KOOVEE TULEE KOVEMPANA KUIN KOSKAAN