Suomen cupin avausottelussa vieraaksi saapuu Lapuan Virkiä

Tampereen KOOVEE aloittaa urakkansa Suomen cupissa keskiviikkona kotiottelulla viime kauden II-divisioonan Keskimaan mestarijoukkuetta Lapuan Virkiää vastaan. Virkiä aloitti oman taipaleensa ensimmäisestä vaiheesta, jossa se kahdesti voitti Malax IF:n. Toisessa vaiheessa voitot tulivat Haapaveden Cowboysista sekä Uudenkaarlepyyn MuiK:sta.

Virkiän tehomiehinä ovat cupin peleissä olleet Ässien junioreista viime kaudella saapunut Joonas Hantula sekä seuran oma kasvatti Tommi Rintasalo. Myös Joshua Kossila kannattaa mainita, sillä mies takoi viime kaudella peräti 64 tehopistettä ainoastaan 24 II-divisioonan ottelussa. Hänen nuorempi veljensä Kalle on iskenyt AHL:ssa kovia tehoja ja päässyt 19 ottelua pelaamaan NHL:ssäkin.

KOOVEE lähtee otteluun ennakkoluulottomin mielin. Vastustaja on täysin tuntematon, mutta aliarviointiin ei ole varaa. Virkiä on kuitenkin puhtaalla pelillä raivannut tiensä jatkoon, joten tarkkana heidän kanssaan täytyy olla.

“Keskiviikon pelissä mitataan, miten pystymme valmistautumaan tämän tyyliseen peliin. Tarkoitus on joka tapauksessa lähteä pelaamaan meidän omaa peliä, jossa yhdistyvät luisteluvoima, kamppailupelaaminen sekä vahvat maalinedustapelaamiset molemmilla maaleilla”, avaa valmentaja Juha Selin KOOVEEn valmistautumista keskiviikon otteluun. “Meidän on pystyttävä nopeaan pelaamiseen ja varsinkin nopeisiin ratkaisuihin”, hän vielä jatkaa.

KOOVElla on tavoitteena menestyä Suomen cupissa, sitä ei oteta joukkona harjoituspelejä. “Kyllä meillä aivan täydet tavoitteet cupin suhteen. Olisi hienoa päästä Hartwall areenan kirkkaisiin valoihin nostamaan pokaalia”, Selin hymyillen kertoo.

Ottelu alkaa poikkeuksellisesti klo 19.00 ja pelipaikkana on Haka 2.

Hanki lippusi ennakkoon: https://www.seat4.me/tapahtuma/koovee/koovee-virkia-2019

Katso alla olevalta videolta hyökkääjä Janne Seppäsen mietteet uuden kauden kynnyksellä. Saadanko vastaus huoltoa askarruttaneeseen kysymykseen?