Sarjakärki KOOVEEn vieraaksi – Perttu Aho debytoi Mestiksessä

Tuttuun tapaan torstaina Hakametsässä pelataan Suomen Viihdyttävintä Lätkää. Tänään KOOVEEn vieraaksi saapuu sarjakärki K-Espoo, joten huippuottelu on luvassa.

Espoolaiset eivät ole tauon jälkeen aivan yhtä kovaan vireeseen päässyt, mitä se syksyllä esitti. Kuudesta ottelusta se onnistunut puolet voittamaan, mutta on silti säilyttänyt ykköstilansa. Illan otteluun K-Espoo lähtee 5-1 kotivoitto TUTO:sta allaan, sitä edelsi kaksi vierastappiota.

Voitokkaan ottelun tähtinä espoolaisilla olivat kahden ottelun miehet Joni Jurmo sekä Niki Kaila. Vasta 18-vuotias Jurmo saapui tauon alussa JYP:n liigajoukkueesta ja on erittäin lupaava tulevaisuuden puolustaja. Kultakypärää kantaa konkarihyökkääjä Kurtis McLean tehoilla 6+15. Tolppien väliin luistelee vuodenvaihteessa U20 MM-pronssijoukkueessa mukana ollut Roope Taponen.

KOOVEEn pelit ovat myös tauon jälkeen hiukan ailahdelleet illasta toiseen. Tähän otteluun lähdetään 6-1 vierastappio K-Vantaalle niskassa, joten kotivoitolla KOOVEE pyrkii jälleen palaamaan voittokantaan.

Vantaalla KOOVEEn ainokaisen osuman iski kokenut Henri Tuominen, joka alkaa hiljalleen pääsemään parhaaseen vireeseensä. Kultainen kypärä keikkuu edelleen Niko Lahtisen kutreilla. Tehot 11+17 oikeuttavat koko sarjan pistepörssissä neljänteen sijaan.

Yksi uusi pelaaja nähdään tänään KOOVEEn riveissä, kun Perttu Aho Ilveksen U20-joukkueesta pelaa ensimmäisen ottelunsa miesten tasolla. Pertun nuorempi veli Karri pelaa jo toista kauttaan KOOVEE-paidassa. KOOVEEn maalia varjelee totuttuun tapaa luotettava Kimmo Rautiainen.

Ottelu pelataan ilman yleisöä, mutta on nähtävissä sekä Ruutu-palvelun että Aamulehden kautta.