SAPKO TERÄVÄMPI NAISTEN PÄIVÄNÄ

KOOVEE . SAPKO  1 – 6 (0-2, 1-3, 0-1)

KOOVEElta katoaa punainen lanka

Ottelu alkaa vauhdikkaasti, mutta samalla melkoisella sähläämisellä. Molemmilla joukkueilla kiekko polttaa lavassa ja harhasyöttöjä tulee vuoronperään. KOOVEE onnistuu pari kertaa vaarallisen tilanteen luomaan Nico Vikstenin maalille, mutta onnistumisia ei kuitenkaan nähdä. Erän puolivälin kohdalla vieraat saavat hiukan paremmin pelinsä uomilleen  ja samalla KOOVEElta katoaa se kuuluisa punainen lanka ja se tekee itse omasta pelistään hankalaa. SaPKo tekee kaksi kaunista maalia, kun ensin Atte Karppinen pääsee hienon hyökkäyksen päätteeksi iskemään kiekon ohi Tomi Ristelin. Kolmisen minuuttia tästä ja Jimi Kuronen pääsee hiukan yllättäen laukomaan kiekon aivan takaylänurkkaan ja vieraat siirtyvät jo 0-2 johtoon. SaPKon Joni Seinelä loukkaa itseään yhteentörmäyksessä Erno Hopposen kanssa ja hänet talutetaan pois kentältä. Jäähyjä ei avauserässä nähdä, vaan peli pysyy siistinä. Torjunnat Ristelille 10 ja Vikstenille 4.

Maalihanat aukeavat, vieraille

Kolmas erä alkaa mihin ensimmäinen jäi. KOOVEE ei oikein saa peliään toimimaan, vaan SaPKo pystyy pitämään painetta KOOVEEn päädyssä. Kapteeni Ville Lehtosen jäähyn aikana vieraat onnistuvat maalinteossa, kun Jaakko Lantta siirtää pässipaidat jo kolmen maalin johtoon. Myös KOOVEE osuu ylivoimalla, kun Santeri Sillanpäälle aukeaa mahdollisuus nousta käyttämään tarkkaa rannelaukaustaan. Elias Elomaan syötöstä hän nostattaa kotiyleisön toiveita kavennusmaalillaan. Iloa ei kauaa kuitenkaan kestä. Ensin Karppinen iskee illan toisen osumansa ja lähes heti perään Eetu-Santeri Koivunen viue vieraat jo 1-5 johtoon. Torjunnat Ristelille 12 ja Vikstenille 8.

Kolmas erä pelaillaan alta pois

Kolmas erä oli pelkästään pelailua molemmilta joukkueilta, kun voittaja oli jo selvinnyt toisessa erässä. KOOVEE ei saanut peliään kulkemaan ja ainoastaan kolmanteen erään maalille vaihdettu Lassi Yrjölä saa puhtaat paperit pelaamisestaan. Kertaalleen hänetkin yllätteettiin. kun jälleen omien pelaajien harhasyötöstä avautui tilanne, josta Lantta pääsee iskemään illan toisen osumansa. Lopputulos 1-6 jää myös lopulliseksi tulokseksi.

SaPKon päävalmentaja Pasi Räsänen oli tyytyväinen suojattiensa esitykseen. Heidän suuntansa näyttää nyt tukevasti ylöspäin ja kamppailu kotiedusta on täysin omissa käsissä. KOOVEEn käskyttäjä Juha Pajuoja oli tyrmistynyt omiensa huonosta esityksestä. Sanoi kyllä pelänneensä tätä ottelua, koska viime peli tappoi viimeisetkin mahdollisuudet säilyä ilman karsintoja.

KOOVEEn seuraava kotiottelu on keskiviikkona 13.3. klo 18.30 Hakametsässä TUTOa vastaan.