OTTELUENNAKKO: VIERAAKSI SAAPUU KETTERÄ IMATRALTA

OTTELUENNAKKO: VIERAAKSI SAAPUU KETTERÄ IMATRALTA

KOOVEE saa tänään vieraakseen sarjanelosena olevan Ketterän. Oudosta sarjaohjelmasta johtuen, tämä onkin viimeinen kotiottelu ennen joulua, sillä seuraava kotiottelu on vasta 30.12. LeKiä vastaan.

KOOVEEn viime viikon ottelut eivät tuottaneet pisteitä. Ensin tuli harmittava kotitappio K-Vantaalle, jota seurasi vierastappio hyvän taistelun jälkeen TUTOlle. Näitä pelejä edelsi kolmen ottelun mittainen voittoputki.

KOOVEEn akilleen kantapääksi on muodostumassa viimeistely, sillä edellisissä kahdessa ottelussaan joukkue on pystynyt ainoastaan kerran toimittamaan kiekon vastustajan verkkoon. Tällä viikolla KOOVEEn onkin pystyttävä maalintekoa terästämään, sillä vastassa on sarjan kärkijoukkueita. Edellisviikon ainokaisen maalin iski Alex Hukki.

Ketterä ehti jo tämän vikon keskiviikkona pelaamaan yhden ottelun, häviten vieraissa IPK:lle 4-2. Tuossa ottelussa katkesi heidän viiden ottelun mittainen voittoputkensa.

Imatralaiset ovat pelanneet koko kauden erittäin tasaisia otteluita, joista suurimman osan ovat onnistuneet kääntämään voitokseen. Tämä kertoo erittäin hyvästä sitoutumisesta joukkueen pelitapaan sekä sen toimivuuteen. KOOVEEn tulee pystyä saamaan ottelussa johtoasema sekä pystyä sen jälkeen sitä onnistuneesti puolustamaan saadakseen pisteet napattua.

Joukkueet ovat jo toisilleen suhteellisen tuttuja, sillä tämä on jo kauden viides kohtaaminen. Suomen Cupissa Ketterä oli kahdesti parempi ja myös runkosarjan otteluissa Ketterä on pystynyt täydet pisteet nappaamaan. KOOVEE on kuitenkin päättänyt katkaista tämän putken tänään!

KOOVEEn edelliset ottelut

Ketterän edelliset ottelut

Edelliset keskinäiset ottelut

TUTO – KOOVEE 3 – 0

IPK – Ketterä 4 – 2

KOOVEE – Ketterä 3 – 5

KOOVEE – K-Vantaa 1 – 4

Ketterä – LeKi 4 – 2

Ketterä – KOOVEE 6 – 0

KOOVEE – Peliitat 3 – 2

KeuPa HT – Ketterä 3 – 4 vl

Ketterä – KOOVEE 7 – 2

KeuPa HT – KOOVEE 3 – 4 JA

Ketterä – Jokipojat 5 – 4 ja

KOOVEE – Ketterä 1 – 2

KOOVEE – IPK 6 – 4

Ketterä – TUTO 3 – 0

 

 

KOOVEEn pistekärki

Ketterä pistekärki

Ville Saloranta 9 + 6 = 15

Aku Kestilä 9 + 6 = 15

Niki Huovinen 6 + 7 = 13

Ville Vainikainen 8 + 7 = 15

Vili-Jesper Koivula 3 + 7 = 10

Rasmus Hämäläinen 1 + 11 = 12

Erik Ahopelto 4 + 5 = 9

Valtteri Lipiäinen 6 + 5 = 11

Kristian Tikka 3 + 6 = 9

Joona Jääskeläinen 5 + 4 = 9

 

Seuraa heitä:

Erik Ahopelto, KOOVEE: Älykäs sentteri on saanut ketjun yhteispelin hyvin toimimaan

Jerry Laakso, KOOVEE: Pelaa puolustuksessa isoja minuutteja, eikä syyttä

Santeri Sillanpää, KOOVEE: Tänään erittäin vaarallinen, ollut harjoituksissa erittäin maaliahne

Aku Kestilä, Ketterä: Tehoketjun aivot, vaarallinen viimeistelijä itsekin

Sameli Ventelä, Ketterä: Tuo kiekollista osaamista puolustukseen, mutta taitaa myös puolustuspelaamisen

Valtteri Niemi, Ketterä: Nuori laitahyökkääjä, joka on puhkeamassa kukkaan

 

Veikkauksen kertoimet illan otteluun:

1 – 3,90

X – 4,80

2 – 1,58

Kyllähän Ketterä on suosikki illan otteluun, mutta KOOVEEn kerroin on siltikin laitettu turhan korkealle. Ehdottomasti kannattaa kotivoittoa pelata!

 

Ottelu pelataan Haka2 -hallissa klo 18:30 alkaen

Katsottavissa Elisa Viihde Sport 3 -kanavalta. Lähetys alkaa klo 18:20

Liput kannattaa ostaa ennakkoon täältä:

https://www.seat4.me/tapahtuma/koovee/koovee-kettera-2018-1

Ohjeita peliin saapuville, huomioi pysäköinti!:

https://www.tampereenkoovee.fi/uutiset/perjantaina-koovee-kettera-info-otteluun-saapuville-ja-tietoa-hakametsan-pysakoinnista/

Muista myös Hockey Base Tampere – Jääkiekon uusi aikakausi
Tutustu lisää : http://www.hockeybase.fi/