OTTELUENNAKKO: SISUUNTUNUT KOOVEE K-VANTAAN KAATOON

KOOVEE on saanut edellisistä kuudesta ottelustaan ainoastaan yhden pisteen. Edellinen voitto on lähes kolmen viikon takaa, kun Jokipojat kaatui kotikaukalossa 5-3. Sarjataulukossa KOOVEE on sijalla 11 ja varsinkin päästettyjen maalien määrä on huolestuttavan suuri.

Edellisessä pelissään KOOVEE hiukan hölmöili ja antoi vastustajalle peräti viiden maalin johdon, ennen kuin aloitti loppukirinsä. Vaikka joukkue onkin pystynyt useampaan kertaan nousemaan takamatkalta ohi, oli tuo kuitenkin aivan liian pitkä matka kurottavaksi umpeen.

KOOVEE on pelannut joka ottelussa erittäin ailahtelevaa peliä. Onnistuakseen pääsemään taas voittojen makuun, täytyy joukkueen pystyä pelaamaan ehjä 60 minuuttinen. Nuori joukkue oppii kuitenkin koko ajan ja valmennus jaksaa tehdä kärsivällisesti töitä asian eteen.

KOOVEEssa on nähty muutamia Ilveksen liigapelaajia syksyn aikana, mutta liikennettä on alkanut tulemaan myös toisin päin. Puolustaja Erno Hopposen hyvät otteet palkittiin kutsulla Liigaan. Tämä on osoitus paitsi pelaajan itsensä tekemästä hyvästä työstä, niin myös siitä, että joukkueessa on tehty paljon hyviä asioita ja kehitystä on varmasti tulossa enemmänkin.

K-Vantaa onnistui edellisessä pelissään katkaisemaan oman tappioputkensa, kun Jokipojat kaatui jatkoajalla lauantaina Vantaalla. Ottelun ratkaisi jo kauden toisen hattutemppunsa tehnyt Miro-Pekka Saarelainen. Lohipaidat nousivat voittonsa ansiosta sijalle 8 sarjataulukossa.

Vantaalaisten tehot ovat lähes kokonaan olleet kolmikon Saarelainen – Joona MontoJoel Sund varassa. Mikäli KOOVEE pystyy tämän kolmikon nollaamaan, ollaan aika lähellä kotivoittoa.

Joukkueet kohtasivat toisensa syksyllä Suomen Cupissa, jolloin KOOVEE selvisi voittajana jatkoon.

 

Edelliset ottelut KOOVEE:                                   Edelliset ottelut K-Vantaa:

KOOVEE – Hermes 5 – 8                                         K-Vantaa – Jokipojat 3 – 2 ja

Ketterä – KOOVEE 6 – 0                                          LeKi – K-Vantaa 5-2

KOOVEE – TUTO 2 – 5                                              Hermes – K-Vantaa 6 – 2

KOOVEE – KeuPa HT 1 – 3                                      KeuPa HT – K-Vantaa 0 –

KOOVEE – RoKi 3 – 4 ja                                            K-Vantaa – Peliitat 1 – 3

    

 

Joukkueiden edelliset keskinäiset ottelut:

08.09.2018        Suomen Cup   KOOVEE – K-Vantaa                  3 – 2

10.02.2007        Mestis               KOOVEE – K-Vantaa                  3 – 6

05.01.2007        Mestis               KOOVEE – K-Vantaa                  4 – 6

25.11.2006        Mestis               K-Vantaa – KOOVEE                   2 – 3

12.10.2006        Mestis               K-Vantaa – KOOVEE                   7 – 9

KOOVEE pistepörssi:                                                                          K-Vantaa pistepörssi:

Ville Saloranta 4 + 6 = 10                                                                          Miro-Pekka Saarelainen 10 + 7 = 17

Niki Huovinen 4 + 4 = 8                                                                            Joona Monto 6 + 9 = 15

Kristian Tikka 3 + 4 = 7                                                                             Joel Sund 3 + 9 = 12

Jerry Laakso 0 + 6 = 6                                                                               Erik Embrich 1 + 2 = 3

Julius Valtonen 3 + 2 = 5                                                                          Joona Harjama 1 + 2 = 3

 

Seuraa heitä:

Topias Haapanen, KOOVEE: Nuori ja nälkäinen hyökkääjä lainalla Liigasta, pystyy luoviin ratkaisuihin

Santeri Sillanpää, KOOVEE: Nuori hyökkääjä on toipumisensa jälkeen päässyt loistavaan vireeseen

Niki Huovinen, KOOVEE: Tehoketjun sentteri, luo loistavia paikkoja ja pystyy itsekin maalintekoon

Miro-Pekka Saarelainen, K-Vantaa: Lähes 2p/peli vauhdissa oleva tehohyökkääjä

Erik Embrich, K-Vantaa: Jokereiden lainapelaaja, ollut toistaiseksi hiukan unessa

Eetu Torpström, K-Vantaa: Myös Jokereiden laina, kiekollinen puolustaja hamuaa ylempiin sarjoihin

 

 

 

Ottelu pelataan Hakametsän jäähallissa ja kiekko putoaa jäähän klo 18.30.

Liput kannattaa ostaa ennakkoon täältä: https://www.seat4.me/tapahtuma/koovee/koovee-k-vantaa-2018

Katsottavissa Elisa Viihde SPORT 1-kanavalta, live-seuranta myös mestis.fi -sivujen kautta.