OTTELUENNAKKO: KOOVEE MATKAA IMATRALLE

KOOVEE on pienoisessa tappioputkessa hävittyään kotonaan TUTOlle keskiviikkona. Putkenkatkaisua joukkue lähtee tavoittelemaan tänään Ketterän kustannuksella. Kyseessä on vasta KOOVEEn kolmas vieraspeli tällä kaudella, aikaisemmista on tullut sekä voitto että tappio. KOOVEEn on sarjataulukossa tipahtanut jo sijalle 10.

Ketterä pelaa tänään jo kolmannen kotiottelun putkeen. Joukkue hävisi edellisottelunsa hiukan yllättäen IPK:lle luvuin 0-4 kärsien samalla ensimmäisen kotitappionsa. Ketterän sijoitus on tällä hetkellä 5.

KOOVEE lähtee tähän otteluun hiukan sekoitetuin ketjuin, yrittäen näin saada hyökkäyspelaamisensa jälleen tulokselliseksi. Liigasta lainalla olevilta pelaajilta odotellaan tietysti tehoja, mutta kyllä KOOVEEn materiaali on muutoinkin riittävän laadukasta haastamaan Ketterä. Ville Saloranta jatkaa edelleen kultakypäränä ja onkin mielenkiintoista nähdä, miten yhteispeli löytyy nyt Vili-Jesper Koivulan sekä Santeri Sillanpään kanssa. Maalissa pelaa tänään Niilo Koskinen.

Ketterä on tehnyt tällä hetkellä vähiten maaleja mestisjoukkueista, tosin päästänytkin toiseksi vähiten. Heillä kultakypärää kantaa Rasmus Hämäläinen, joka saapui joukkueeseen täksi kaudeksi SaPKosta. Maalivahdit heillä ovat pelanneet toistaiseksi tasatahtia ja tänään aloittava Karolus Kaarlehto on ollut pelaamissaan otteluissaan todella hyvässä vireessä.

Joukkueet kohtasivat toisensa kahdesti syksyllä Suomen Cupissa, Ketterän voittaen molemmat ottelut. Suomi-Sarjassa joukkueet ovat aikaisemmilla kausilla kohdanneet toisensa lukuisia kertoja.

 

Edelliset ottelut KOOVEE:                                   Edelliset ottelut Ketterä:

KOOVEE – TUTO 2 – 5                                            Ketterä – IPK 0 – 4

KOOVEE – KeuPa HT 1 – 3                                    Ketterä – RoKi 3 – 1

    KOOVEE – RoKi 3 – 4 ja                                          Jokipojat – Ketterä 3 –

    Hermes – KOOVEE 6 – 2                                        Ketterä – Hermes 2 – 0

          KOOVEE – Jokipojat 5 – 3                                      K-Vantaa – Ketterä 3 – 4 vl

 

Joukkueiden edelliset keskinäiset ottelut:

14.09.2018        Suomen Cup   Ketterä – KOOVEE                      7 – 2

12.09.2018        Suomen Cup   KOOVEE – Ketterä                      1 – 2

07.01.2017        Suomi-Sarja     Ketterä – KOOVEE                      4 – 2

02.10.2016        Suomi-Sarja     KOOVEE – Ketterä                      4 – 3

14.11.2015        Suomi-Sarja     Ketterä – KOOVEE                       4 – 5 vl

KOOVEE pistepörssi:                                                                          KeuPa HT pistepörssi:

        Ville Saloranta 4 + 4 = 8                                                             Rasmus Hämäläinen 1 + 4 = 5

Kristian Tikka 3 + 4 = 7                                                                        Aku Kestilä 4 + 0 = 4

    Niki Huovinen 3 + 3 = 6                                                                  Janne Kettunen 1 + 3 = 4

      Jerry Laakso 0 + 5 = 5                                                                   Mikko Haaparanta 2 + 0 = 2

      Julius Valtonen 2 + 2 = 4                                                              Joona Jääskeläinen 1 + 1 = 2

 

Seuraa heitä:

Julius Valtonen, KOOVEE: Liigasta lainalla oleva väkivahva hyökkääjä, taistelijaluonne

Vili-Jesper Koivula, KOOVEE: Väläytellyt osaamistaan, löytyykö tehot maalitykin rinnalla?

Ville Lehtonen, KOOVEE: Kapteeni on ollut tasaisen hyvä joka pelissä, syöttelee laiturit maalintekoon

Aku Kestilä, Ketterä: Juonikas sentteri, väkkärä ja vaikea pideltävä

Valtteri Lipiäinen, Ketterä: Lahjakas hyökkääjä ollut varjojen mailla, joko alkaa tehoja löytymään?

Janne Kettunen, Ketterä: Taskukokoinen tehopakkaus, ei ole vielä lähtenyt kunnolla käyntiin.

 

KOOVEE kokoonpanot illan otteluun:

7 Miro Nalli                                   29 Eero Savilahti                         33 Julius Valtonen

17 Erno Hopponen ”A”            24 Joni Mäkelä

 

23 Ville Saloranta                       11 Vili-Jesper Koivula                16 Santeri Sillanpää

4 Jerry Laakso                              27 Jesper-Juhani Ilvessuo “A”

 

12 Kristian Tikka                         15 Ville Lehtonen ”C”               9 Mark Rozanov

5 Saska Putkonen                      22 Jonne Riekko

 

25 Erik Ahopelto                        6 Miika Rissanen                        28 Alex Hukki

44 Jaska Ojanperä

 

35 Niilo Koskinen (AM)

72 Tomi Risteli

 

 

Ottelu pelataan Imatra Spa Areenalla ja kiekko putoaa jäähän klo 17.00.

Katsottavissa Elisa Viihde SPORT 2-kanavalta, live-seuranta myös mestis.fi -sivujen kautta.

Seuraava kotiottelu heti huomenna lauantaina klo 17.00 Haka 2-hallissa. Vastassa Hermes, tervetuloa!