Onnistunut ryöstöretki Espooseen – Veikkolalle uran avausmaali

K-Espoo – KOOVEE  3-4 (1-0,2-2, 0-2)

Torstaina voitonmakuun päässyt KOOVEE kävi Espoossa aiheuttamassa isäntäjoukkueelleen kauden avaustappion. Voiton takuumiehinä olivat hurjan määrän tärkeitä torjuntoja tehnyt Joonas “Iceman” Valtonen sekä uransa ensimmäiset maalinsa miesten tasolla iskenyt Joona Veikkola. Koko joukkue osoitti upeaa taistelutahtoa läpi ottelun ja ansaitsi tänään voiton kivikovasta K-Espoosta.

Avauserä näytti siltä, ettei KOOVEElla olisi ollut mitään mahdollisuutta pisteille. K-Espoo hallitsi erää aivan mielin määrin, kuten torjunnat Valtonen 13 ja Roope Taponen 2 osoittavat. Kiitos tiiviin puolustuksen heilui verkko ainoastaan kertaalleen, kun Leevi Lamberg iski avausosuman erän puolen välin jälkeen. Kuusi minuuttia KOOVEE joutui pelaamaan myös alivoimalla, mutta kesti ne loistavasti.

Toiseen erään tuli jo aivan erilainen KOOVEE, joka pystyi vastaamaan isäntien liikkeeseen. Lassi Vanhatalolla oli loistava tilaisuus tasoittaa peli rangaistuslaukauksesta, mutta hänen laukauksensa suuntaui kuitenkin ohitse maalin. Hetki tämän jälkeen tasoitus kuitenkin syntyi ja sen viimeisteli uransa toista Mestis-ottelua pelannut Veikkola. Hän sai riistettyä kiekon isäntien puolustukselta ja pääsi Taposen kanssa nokikkain nostaen kiekon kilven puolen ylänurkkaan.

Ottelun puolen välin jälkeen on KOOVEElla reilun minuutin mittainen musta hetki, jonka aikana isännät iskevät kahdesti. Ensin Lamberg iskee illan toisen osumansa ja lähes heti perään konkari Mikko Lehtonen rankaisee myös KOOVEEta. Onneksi espoolaisten hermokontrolli hiukan pettää ja jäähyaition ovet aukeavat toisessa erässä isännille. KOOVEE kavensi ylivoimallaan tilanteeksi 3-2, kun Juuso Walli ohjasi maalin edestä Juho Liuksialan millintarkan syötön ohi Taposen.

K-Espoolla oli mahdollisuus karata jälleen kahden maalin johtoon kolmannen erän alussa, kun Kasper Elo pääsi kokeilemaan maalintekoa rangaistuslaukauksesta. Tämäkään rankkari ei kuitenkaan tuottanut tulosta. Sankarinviitasta Valtosen kanssa kamppaillut Veikkola puolestaan esitteli mailatekniikkaansa ja hallitusti harhautti Taposen sivuun ja nosti kiekon rystyllä verkon perukoille tuoden KOOVEEn tasoihin.

KOOVEEn ylivoima tuotti tulosta vielä kerran, kun kiekko jäi hyökkäyspään aloituksessa Miro Nallin jalkoihin, josta Vanhatalo sai sen pitkällä mailallaan koukittua itselleen. Salamannopeasti ranteella lähetetty jäänuoliainen yllätti Taposen täysin ja KOOVEE siirtyi ottelussa johtoon kun reilu 14 minuuttia oli päätöserää vielä pelaamatta.

Tämän jälkeen alkoi K-Espoon raivoikas painostus ja kiekkoja sateli kohti Valtosta, joka kylmän viileästi seisoi kiekon tiellä ja otti tärkeitä koppeja antaen joukkueelle mahdollisuuden taistella voitosta. Päätöserässä Valtoselle kirjattiin peräti 22 torjuntaa, joka oli neljä enemmän mitä virkaveli Taponen torjui koko ottelussa.

Ottelun jälkeen päävalmentaja Vesa Viitakoski syystäkin kiitteli pelaajiensa hienoa taistelua ja nousua peliin mukaan vaikean avauserän jälkeen. Hän jakoi myös kiitosta Valtosen ja Veikkolan lisäksi muillekin nuorille pelaajille, jotka pelasivat kuin kokeneet konkarit tänään. Näiden pelaajien tulevaisuus näyttää valoisalta, heitä kannattaa ehdottomasti tulla KOOVEEn peleihin seuraamaan.

Seuraavaa kotiottelua tosin joutuu odottamaan lähes kaksi viikkoa, sillä ensi viikolla on rankka pohjoisen reissu edessä. Perjantaina KOOVEE pelaa Kajaanissa Hokin vieraana ja lauantaina Rovaniemellä RoKi:a vastaan. Torstaina 14.10 on vihdoin vuorossa kotipeli hallitsevaa mestaria vastaan, kun Ketterä saapuu kylään.

1. erä
 01:55#6 Juuso Walli 2 min estäminen
 06:35#6 Juuso Walli 2 min kiinnipitäminen
#88 Leevi Lemberg (1) 1-0
#85 Toni Kähkönen (1)
12:20 
 15:13#72 Santeri Sillanpää 2 min kampitus
2. erä
#85 Toni Kähkönen 2 min huitominen20:44 
#51 Olli Iisakka koukkaaminen27:58 
 27:58Rangaistuslaukaus – ei maalia (Lassi Vanhatalo)
 28:41#9 Joona Veikkola (1) 1-1
#88 Leevi Lemberg (2) 2-1
#78 Arttu Tuomaala (3) , #15 Erno Hopponen (1)
31:26 
#13 Mikko Lehtonen (3) 3-132:41 
#70 Anton Ollikainen 2 min mailasta kiinnipitäminen35:36 
#12 Oula Kuure 2 min kampitus37:03 
 38:05#6 Juuso Walli (2) 3-2 YV
#18 Jeremi Wehmas (2) , #23 Juho Liuksiala (4)
3. erä
 41:37#6 Juuso Walli kiinnipitäminen
Rangaistuslaukaus – ei maalia (Kasper Elo)41:37 
 42:17#9 Joona Veikkola (2) 3-3
#19 Nikolai Hakala (1)
#71 Morten Jurgens 2 min korkea maila43:47 
 45:09#52 Lassi Vanhatalo (2) 3-4 YV
#89 Miro Nalli (3) , #6 Juuso Walli (2)
K-Espoo aikalisä58:03 
Maalivahti ulos: #32 Roope Taponen58:03 
Maalivahdit
#32 Roope Taponen 2+7+9=18
(pois: 58:03-60:00)
Torjunnat#35 Joonas Valtonen 13+6+22=41
Pisteet
#88 Leevi Lemberg 2+0=2 #9 Joona Veikkola 2+0=2
#13 Mikko Lehtonen 1+0=1 #6 Juuso Walli 1+1=2
#15 Erno Hopponen 0+1=1 #52 Lassi Vanhatalo 1+0=1
#85 Toni Kähkönen 0+1=1 #19 Nikolai Hakala 0+1=1
#78 Arttu Tuomaala 0+1=1 #23 Juho Liuksiala 0+1=1
  #89 Miro Nalli 0+1=1
  #18 Jeremi Wehmas 0+1=1
Rangaistukset
4 x 2 min = 8 min 3 x 2 min = 6 min
Aloitusvoitot
12 + 10 + 19 = 41 6 + 11 + 14 = 31
Ylivoimapeli
0Yv-maalit2
3Yv-kerrat4
0.0 %Yv-prosentti50.0 %
06:00Yv-aika05:51
Laukaisukartta
3Maali4
14Ohi17
41Torjuttu18
7Blokattu3
65Yhteensä42