Matias Haaranen vahvistamaan KOOVEEn puolustusta

Matias Haaranen vahvistamaan KOOVEEn puolustusta

KOOVEE on tehnyt sopimuksen Matias Haarasen kanssa. Todella taitava puolustaja pelasi viime kaudella Saksassa ja sitä edeltävänä kautena LeKi:ssä.

Matias muistetaan Lempäälän kaudeltaan varsinkin todella näyttävien rankkareiden suorittajana ja iski hän myös tehot 11+27=38 pelaamissaan 45 runkosarjan ottelussa. Playoffseissa hän oli vieläkin tehokkaampi, iskien 13 otteluun tehot 5+8=13. Viime kaudella Ravensburgin riveissä Matias paukutti tehot 7+33=40 ottelumäärän ollessa 48.

Tervetuloa Tampereelle Matias!