Kuntopuntarin kärkijoukkue FPS saapuu KOOVEEn vieraaksi

Kuntopuntarin kärkijoukkue FPS saapuu KOOVEEn vieraaksi

Tänään illan ainoassa Mestis-ottelussa kohtaa KOOVEE kovassa kevätvireessä olevan FPS:n. Forssalaisilla on takanaan viiden ottelun mittainen voittoputki, jota KOOVEE lähtee tänään katkaisemaan.

FPS on putkensa aikana kaatanut K-Espoon kahdesti sekä kertaalleen K-Vantaan, Peliitat sekä TUTO:n. Joukkue on toki vielä sarjassa viimeisenä, mutta tuolla tahdilla nousemassa kymmenen sakkiin helpostikin. Forssalaisten kultaista kypärää kantaa puolustaja Paavo Tyni 8+14 tehoillaan, mutta hänen kannoilleen on noussut Juhani Tamminen pistein 6+14. Maalivahti Petrus Lintonen puolestaan on loistavilla torjunnoilleen antanut joukkueellensa mahdollisuuden kamppailla voitoista.

FPS on ollut KOOVEElle hankala vastustaja, vaikka KOOVEE onkin kaikki viisi keskinäistä kohtaamista voittanut. Jokaisessa ottelussa on forssalaisten aggressiivinen karvaus- ja luistelupelaaminen laittanut KOOVEE-pelaajat hikoilemaan. Tänäänkin KOOVEEn täytyy olla kärsivällinen ja pyrkiä omalla pelillään rikkomaan vastustajan karvauspelaaminen. Myös hyökkäysalueelle tarvitaan lisää röyhkeyttä. Maalinedustapelaaminen sekä ykkössektorille murtautuminen täytyy edellisistä peleistä parantua, jotta kunnollisia maalipaikkoja pystytään luomaan.

Yleisöä ei otteluun saada ottaa, mutta peli näkyy tuttuun tapaan Ruutu-palvelun kautta.