KOOVEEn voittoputki katkesi IPK:n käsittelyssä

KOOVEEn voittoputki katkesi IPK:n käsittelyssä

ipk   –   koovee  8 – 4 (2-0, 3-2, 3-2)

KOOVEE sai ottelun hyvän lähdön, kun se pääsi jo 18 sekunnin kohdalla ylivoimalle. Ylivoima pyöri kyllä mukavasti, mutta maaliin asti ei kiekkoa kuitenkaan saatu. Hetki ylivoiman päättymisestä nähtiin ottelun avausmaali, mutta sen teki isäntäjoukkue IPK. KOOVEE epäonnistuu oman alueen purkukiekossa ja kiekko ajautui reboundin jälkeen Aleksi Hämäläiselle, joka yllätti Tomi Ristelin. Myös IPK pääsi kokeilemaan ylivoimaa, kun Lassi Korpela komennettiin jäähylle kahdesta rikkeestä aloituksessa. KOOVEEn alivoima pelasi hyvin, eikä isännätkään saaneet onnistumista ylivoiman aikana.

KalPan liigajoukkueesta lainaksi tullut Leevi Aaltonen puolestaan pääsi iskemään aivan vapaasti Ristelin nenän edestä IPK:n jo 2-0 johtoon. Tilannetta edelsi puhtaasti hävitty oman pään aloitus sekä Ristelin eteensä torjuma kiekko, johon KOOVEEn puolustajat eivät ehtineet. KOOVEE kyllä sai luotua itsekin hyviä tilanteita isäntien maalille, mutta Henri Kiviaho oli avauserässä ohittamaton.

Toisen erän alussa IPK kaatoi lisää kylmää vettä KOOVEEn niskaan, kun Jere-Matias Alanen vei isännät jo kolmen maalin johtoon reilun minuutin pelin jälkeen. Eikä isäntien maalinteko jäänyt siihen, sillä sekä Hämäläinen että Aaltonen iskivät illan toiset osumansa ja veivät IPK:n jo 5-0 johtoon. Myös KOOVEE pääsi maalien makuun, kun Janne Seppänen ja Otto Mäkinen pääsivät heiluttamaan isäntien maaliverkkoa. Toiselle tauolle mentiin 5-2 lukemissa.

Kolmanteen erään KOOVEE luisteli tarkoituksena tasoittaa peli. Se onnistuikin melko nopeasti kaventamaan tilanteeksi 5-3 Jimi Kurosen osumalla. Kirin katkaisi kuitenkin IPK:n onnekkaastikin tekemä maali, joka merkittiin Alasen nimiin. Vielä kun ylivoimalla Saku Kinnunen vei isännät 7-3 johtoon, alkoi ottelun voittaja olla melko selvä. Ilkka Pikkarainen iski vielä kertaalleen ylivoimalla ja Elias Laitamäki kauden ensimmäisellään kertaalleen kiekot verkon perukoille, joten KOOVEEn pitkä voittoputki katkesi 8-4 vierastappioon.

Isäntien Aleksi Hämäläinen ja Ilkka Pikkarainen keräsivät molemmat viisi tehopistettä eli toimivat kotivoiton takuumiehinä. KOOVEEn sarjajohto kaventui viiteen pisteeseen.

KOOVEE kohtaa huomenna Hokin Kajaanissa ja keskiviikona Ketterän Imatralla, jonka jälkeen vuorossa on helmikuun ainoa kotiottelu lauantaina Hermestä vastaan.