KOOVEEn virheet päätöserässä maksoivat pisteet

KOOVEEn virheet päätöserässä maksoivat pisteet

koovee   –   jokipojat   3 – 6 (1-1, 1-1, 1-4)

KOOVEE aloitti ottelun erittäin pirteästi ja sai luotua heti ensimmäisellä minuutilla maalintekotilanteita, mutta Jokipojat kuitenkin onnistuivat ensimmäisellä hyökkäyksellään avausmaalin tekemään. Tomi Risteli sai ensimmäisen laukauksen torjuttua, mutta Teemu Siironen onnistui irtokiekon siirtämään isäntien verkkoon puolustajien estelyistä huolimatta. KOOVEEn tasoitusta ei tarvinnut viittä minuuttia kauempaa odotaa. Roby Järventie antoi namusyötön Jere Heleniukselle, joka nousi väkisin maalille ja iski tasoituksen. Tämän jälkeen molemmat joukkueet saavat luotua vaarallisia hyökkäyksiä, mutta lisämaaleja ei kuitenkaan nähdä. Erän näyttävin torjunta nähtiin Jokipoikien Roope Taposelta, joka taaksepäin heittäytymällä sai otettua kopin korkealta maalia kohti tippuneesta kiekosta. Erän tasaisuudesta kertoo molempien maalivahtien torjunnat, 12 molemmille.

Toinen erä oli avauserän toisintoa, molempien joukkueiden luodessa vaarallisia tilanteita solkenaan. Järventie pääsi kokeilemaan johto-osumaa rangaistuslaukauksesta, mutta yritys puikata kiekko Taposen jalkojen välistä epäonnistui. Helenius puolestaan iski  KOOVEEn ylivoimalla johtoon, mutta tällä kertaa vieraat onnistuivat viidessä minuutissa tasoittamaan. Terävästi pelannut Wiljami Kupiainen maalintekijänä. Erässä olis nähty useampikin maali, mutta molemmat maalivahdit olivat sekä taidokkaita että onnekkaita maaliensa suulla. Torjunnat Risteli 9 ja Taponen 10.

Jokipojat pääsi aloittamaan päätöserän ylivoimalla ja rankaisi myös välittömästi Matias Varttisen toimesta. Jälleen muutama minuutti ja KOOVEE tasoitti Järventien tarkalla laukauksella. Tämän jälkeen KOOVEEn puolustus tekee muutaman virheen ja vieraat osoittavat kiitettävää tehokkuutta viimeistelyssä iskien kolme maalia. Jokipoikien päävalmentaja Joni Petrell oli tyytyväinen voittoon, mutta muistutti myös oman joukkueen pelanneen välillä hiukan huolimattomasti. Kuusela puolestaan moitti varsinkin KOOVEEn alivoimapelaamista, varsinkin voittomaali pääsi ehkä aavistuksen liian helposti syntymään.

KOOVEE jatkaa pelejä huomenna Keuruulla ja koittaa siellä KeuPa HT:lta ryöstää pisteet. Seuraava kotiottelu pelataan viikon päästä sunnuntaina eli 12.1. Silloin vieraaksi saapuu Peliitat Heinolasta.

Tervetuloa silloin kannustamaan KOOVEE takaisin kotivoittojen tielle!