KOOVEElle tappio kotiavauksessa

KOOVEElle tappio kotiavauksessa

KOOVEE – Peliitat  1-4 (0-1, 0-1, 1-2)

Mestiksen kausi 2021-22 pyörähti käyntiin kahdella ottelulla, kun KOOVEE kohtasi kotonaan Peliitat ja Ketterä Imatralla Hermeksen. Tampereella tehtiin myös uusi merkintä Mestiksen historiakirjoihin, kun älykiekko oli ensimmäistä kertaa käytössä tällä sarjatasolla.

Ennen ottelua Hakametsän pyhätössä vietettiin hiljainen hetki, jolla kunnioitettiin edesmennyttä KOOVEE-hyökkääjä Reino Rautasta. Rautanen on KOOVEEn kautta aikain ensimmäinen MM-kisoissa esiintynyt pelaaja.

Ottelun alussa vietettiin hiljainen hetki.

Itse ottelu lähti liikkeelle tyypillisen Mestiksen ottelun tavoin erittäin vauhdikkaasti. Aivan ensimmäiset minuutit peliä hallitsi KOOVEE, mutta hiljalleen myös Peliitat saivat luistimensa liikkeelle ja ottivat myös pelin hallinnan itselleen.

KOOVEEn maalilla debytoi tällä tasolla Joonas Valtonen, jolla avauserässä riittikin torjuttavaa yllin kyllin. Toki KOOVEEllakin oli omat vaaralliset tilanteensa, lähimpänä maalintekoa oli Henri Tuominen, joka puolittaisesta läpiajostaan ei kuitenkaan onnistunut ohittamaan heinolalaisten maalivahti Oskari Parviaista.

KOOVEEn ongelmana oli kiekkojen menetykset keskialueella, jossa vieraiden karvauspelaaminen onnistui syöttölinjat hyvin tukkimaan. Muutoin loistavasti pelanneelle puolustukselle sattui erän loppuvaiheilla pieni ajatuskatkos, jonka seurauksena Markus Lahtinen pääsi avausmaalin iskemään.

Joonas Valtonen oli tänään KOOVEEn paras pelaaja.

Toisessa erässä isäntäjoukkue sai pelinsä paremmin kulkemaan ja ajoittain pystyi pitkiäkin pyörityksiä vieraspäädyssä tekemään. Maalinteosta kuitenkin vielä puuttui riittävä terävyys eikä KOOVEE saanut erässä kuparistaan vielä rikottua.

Jobinpostia sitä vastoin tuli, kun erän alkupuolella Aleksi Ojala joutui jättämään kentän ennen aikojaan loukattuaan jalkansa kaatumistilanteessa. Eemeli Mäki puolestaan blokkasi todella kovan laukauksen saaden kiekon nilkkansa tuntumaan. Eemeli poistui myös kaukalosta rajusti irvistäen, mutta hän pystyi kolmanteen erään palaamaan.

Peliitat onnistui jälleen erän lopussa maalinteossa, kun ex-KOOVEE Niki Huovinen pääsi mylläkän jälkeen iskemään kiekon maaliin. Myös syöttäjänä toimi entinen KOOVEE-peluri, sillä Elias Elomaa merkkautti jo toisen syöttöpisteensä tähän otteluun.

Kolmannessa erässä KOOVEElla oli kova painostus päällä ja tarkoitus päästä tulostaululle, mutta erän ensimmäisen maalin iski kuitenkin Peliitat ylivoimalla. Hienon kuvion päätteeksi pääsi Sergey Popov iskemään kiekon KOOVEEn maalin ja vieraat jo kolmen maalin johtoon.

Toisen alivoiman kestettyään pääsi KOOVEE vihdoin kauden avausmaalinsa tekemään, kun Eppu Varjamon ranne puhui ja takayläpesä oli revetä liitoksistaan. Syöttöpisteet merkittiin Tuomiselle sekä JJ Ilvessuolle.

Lopussa KOOVEE haki lisäosumaa ylivoimalla ilman maalivahtia pelaten, mutta maalinteossa onnistui Peliittojen Alexander Forslund, jonka lähettämä pomppukiekko lopulta kieri tolppien välstä sisään. Tämä myös jäi ottelun viimeiseksi maaliksi ja loppulukemin 1-4 vei Peliitat kaikki pisteet mukanaan Heinolaan.

KOOVEEn ainokaisen iskenyt Eppu Varjamo saa onnittelut vaihtopenkiltä.

KOOVEE ei oikein tänään saanut peliään kulkemaan halutulla tavalla, mutta paransi kuitenkin peliään erä erältä. Hiukan lisää huolellisuutta sekä tarkkuutta syöttöihin ja annos terävyyttä maalintekoon, niin pisteitäkin alkaa varmasti tulemaan.

Seuraavan ottelunsa KOOVEE pelaa lauantaina Forssassa FPS:n vieraana. Seuraava kotiottelu on puolestaan viikon päästä torstaina, jolloin Hakametsään saapuu K-Vantaa.

Hienosti läpi ottelun KOOVEEta kannustaneet juniorit ansaitsevat isot kiitokset.
1. erä
#14 Petteri Haveri 2 min kampitus11:14 
 18:13#20 Markus Lahtinen (1) 0-1
#47 Elias Elomaa (1)
2. erä
 38:23#22 Niki Huovinen (1) 0-2 VM
#47 Elias Elomaa (2) , #2 Jerkko Rämö (1)
3. erä
#20 Eemeli Mäki 2 min estäminen44:21 
 45:52#44 Sergey Popov (1) 0-3 YV
#10 Juuso Heikkilä (1) , #40 Alexander Forslund (1)
#35 Joonas Valtonen 2 min pelin viivyttäminen – kiekko katsomoon (#22 Vili-Jesper Koivula)46:03 
#28 Eppu Varjamo (1) 1-3
#12 Henri Tuominen (1) , #27 Jesper-Juhani Ilvessuo (1)
48:23 
 52:03#5 Elias Lampi 2 min kiinnipitäminen
 55:48#4 Matias Lentämäki 2 min kampitus
KOOVEE aikalisä56:31 
Maalivahti ulos: #35 Joonas Valtonen56:31 
 56:52#40 Alexander Forslund (1) 1-4 AV, TM
Maalivahti sisään: #35 Joonas Valtonen56:52 
Maalivahdit
#35 Joonas Valtonen 18+10+2=30
(pois: 56:31-56:52)
Torjunnat#70 Oskari Parviainen 8+11+12=31
Pisteet
#28 Eppu Varjamo 1+0=1 #40 Alexander Forslund 1+1=2
#27 Jesper-Juhani Ilvessuo 0+1=1 #47 Elias Elomaa 0+2=2
#12 Henri Tuominen 0+1=1 #22 Niki Huovinen 1+0=1
  #20 Markus Lahtinen 1+0=1
  #44 Sergey Popov 1+0=1
  #10 Juuso Heikkilä 0+1=1
  #2 Jerkko Rämö 0+1=1
Rangaistukset
3 x 2 min = 6 min 2 x 2 min = 4 min
Aloitusvoitot
13 + 10 + 12 = 35 10 + 9 + 9 = 28
Ylivoimapeli
0Yv-maalit1
2Yv-kerrat3
0.0 %Yv-prosentti33.3 %
04:00Yv-aika05:31