KOOVEElle luistelee tänään vieraaksi RoKi

KOOVEElle luistelee tänään vieraaksi RoKi

Mestistä seitsemän pisteen erolla johtava KOOVEE saa tänään vieraakseen viimeisenä tällä hetkellä olevan RoKi:n. Samoista asetelmista lähdettiin liikkeelle myös viimeksi, kun rovaniemeläiset saapuivat vierailulle. Tuolloin vieraat nappasivat vierasvoiton jatkoajalla, joten tänään on KOOVEElla oltava asenne kohdallaan ja töitä tehtävä tosissaan kaukalossa, mikäli joukkue haluaa voittoputkeaan jatkaa.

RoKi on siis viimeisenä sarjassa, Hokista perässä kaksi ja Peliitoista kolme pistettä. Tosin rovaniemeläisillä on kolme ottelua vähemmän pelattuna, kuin pahimmilla kilpakumppaneillaan. RoKi on jälleen kolmen perättäisen ottelun vieraskiertueella. Perjantaina se voitti Hermeksen, mutta eilen TUTO oli Turussa parempi. Edellisellä Tampereen vierailulla ei heidän pelaamisessaan näkynyt minkäänlaista väsymystä, joten ainakin kuntopohja RoKi:n peaajila tuntuu olevan kohdillaan.

RoKi:n puolustuspelaaminen on ollut hyökkäyspeliin verrattuna parempaa. Joukkueelta puuttuu terävyyttä viimeistelyssä eikä hyökkäyksessä oikein ole riittävää kärkiosaamista. Ville Heikkinen on joukkueen tehokkain pelaaja, mutta ei aina saa riittävästi tukea muilta pelaajilta. Tämä näkyy varsinkin ylivoimapelaamisessa, missä RoKi:lla on sarjan heikoin onnistumisprosentti. Puolustuspelaaminen on toiminut hyvin ja viimeisänä lukkona on ollut maalin suulla Paavo Hölsä. RoKi:lle on tehty selvästi vähemmän maaleja kuin muille häntäpään joukkueille, joten hyökkäyspelin parantaminen nostaisi joukkueen karsintaviivan yläpuolelle.

Viimeiseen kymmeneen otteluun RoKi:lta löytyy neljä voittoa ja isäntäjoukkue KOOVEElta kahdeksan. KOOVEE on myöskin seitsemän voiton putkessa, vahvana ennakkosuosikkina Dynamo siis tänään otteluun lähtee. Kauden kaksi aikaisempaa kohtaamista ovat päättyneet vierasvoittoihin, joten kotiedusta ei välttämättä ole hyötyä.

KOOVEE pelasi viimeksi perjantaina ja kaatoi tuolloin KeuPa HT:n Hakametsässä jatkoajalla. Vaikka KOOVEE onkin voittoja napsinut mukavaan tahtiin, on joukkueen pelaamisessa ollut vielä parannettavaa. Pelin taso on liikaa ailahdellut ottelun aikana, mutta Dynamon onneksi tiivis puolustuspeli ja loistavat maalivahdit ovat silloin pitäneet joukkuetta pystyssä ja mahdollistaneet voitot. Janne Seppänen on noussut koko sarjan pistepörssissä jo toiseksi ja on kahden pisteen päässä Hokin Jarkko Harjulasta. Perjantaina KOOVEEn sankareina olivat kahdella maalillaan Roby Järventie sekä jatkoaikaosuman niitannut Anton Ollikainen.

Ottelu alkaa tuttuun tapaan klo 17 ja D-kulmauksessa kuullaan livenä valmentajien ennakkotunnelmia klo 16.30. Saavu siis hallille hyvissä ajoin!