KOOVEELLA KOVA KOITOS LEMPÄÄLÄSSÄ

KOOVEELLA KOVA KOITOS LEMPÄÄLÄSSÄ

Pirkanmaan Derby jälleen tänään, nyt pelataan Lempäälässä. Keskiviikkona LeKi oli vahvan päätöserän turvin parempi, mutta tänään KOOVEE haluaa täyden pistepotin mukaansa napata.

Eilen KOOVEE nappasi hienon kotivoiton, kun se tärkeässä ottelussa kellisti Peliitat luvuin 5-0. Joukkueen pelaaminen oli läpi ottelun erittäin tasapainoista, ja sekä puolustus- että hyökkäyspelaaminen oli balanssissa. Ja kun vielä erikoistilanteet ja varsinkin maalivahtipeli oli kuosissaan, ei vastustajille jäänyt mahdollisuuttakaan kamppailla pisteistä.

Eilen illan sankari oli ilman muuta maalivahti Tomi Risteli, joka torjui joukkueelle sen ensimmäisen nollapelin tällä kaudella. Vili-Jesper Koivula jatkoi vahvaa virettään kahdella täysosumalla ja maalin makuun pääsivät myös puolustajat Jerry Laakso sekä Erno Hopponen.

LeKi on saanut huilata keskiviikkoisen KOOVEE-ottelun jälkeen ja saakin hiukan etua tuosta tauostaan. Tuossa pelissä vahvasti pelannut Patrik Puistola ei ole tänään kokoonpanossa, mutta se ei kauheasti vahvaa kotijoukkuetta heilauta

Joukkueet ovat kohdanneet toisensa tällä kaudella peräti seitsemän kertaa, joista viisi runkosarjassa. Lempääläläiiset ovat toistaiseksi onnistuneet nuo kaikki voittamaan ja KOOVEElla on näistä kamppailuista taskussaan ainoastaan yksi piste.

 

KOOVEEn edelliset ottelut

LeKin edelliset ottelut

Edelliset keskinäiset ottelut

KOOVEE – Peliitat 5 – 0

KOOVEE – LeKi 4 – 6

KOOVEE – LeKi 4 – 6

KOOVEE – LeKi 4 – 6

LeKi –RoKi 3 – 4 ja

KOOVEE – LeKi 2 – 4

KOOVEE – RoKi 6 – 2

TUTO – LeKi 2 – 4

LeKi – KOOVEE 5 – 2

SaPKo – KOOVEE 1 – 2 ja

LeKi – Jokipojat 3 -2

LeKi – KOOVEE 3 – 0

KeuPa HT – KOOVEE 4 – 1

KiVa – LeKi 4 – 6

KOOVEE – LeKi 4 – 5 ja

 

KOOVEEn pistekärki

LeKin pistekärki

Vili-Jesper Koivula 20 + 13 =33

Kristian Tanus 13 + 29 = 42

Ville Saloranta 14 + 14 = 28

Santeri Vuoti 16 + 24 = 40

Erik Ahopelto 4 + 20 = 24

Anton Ollikainen 13 + 12 = 25

Julius Valtonen 8 + 11 = 19

Matias Haaranen 8 + 17 = 25

Niki Huovinen 7 + 11 = 18

Janne Seppänen 8 + 17 = 25

 

Seuraa heitä:

Alex Hukki, KOOVEE: Työmyyrä, joka pystyy myös ratkaisuihin

Erno Hopponen, KOOVEE: Eilen kauden avausmaali, tuleeko tänään jatkoa?

Jonne Riekko, KOOVEE: Energiapatukka luistimilla, tekee olon vastustajien hyökkääjilleilkeäksi

Santeri Vuoti, LeKi: Loistavaa jälkeä tekevä sentteri

Matias Haaranen, LeKi: Yksi Mestiksen parhaista kiekollisista puolustajista

Tommi Välimaa, LeKi: Vahva vääntäjä, iskee maalin päästessään paikkaan

 

Veikkauksen kertoimet:

1 – 1,40

X – 5,60

2 – 4,90

Kertoimet ovat erittäin osuvat tälläkin kertaa, varsinkin kylmällä matematiikalla laskettuna. Jos otetaan huomioon paikallispelin luonne sekä ”pakkohan sen putken on joskus katkettava”, niin vierasvoittoahan me lähdetään hakemaan!

 

Ottelu pelataan Lempäälän Kiekkobussi Areenalla klo 17:00 alkaen.

Katsottavissa Elisa Viihde Sport 2-kanavalta. Lähetys alkaa klo 16:50

KOOVEEn seuraava kotipeli on perjantaina 15.2. Haka 2:ssa klo 18.30. Vastassa IPK.

Liput ennakkoon täältä: https://www.seat4.me/tapahtuma/koovee/koovee-ipk-2019

Tervetuloa kannustamaan KOOVEE kotivoittoon!