KOOVEE taipui voittolaukauskilpailussa IPK:lle – kotietu jäi saamatta

koovee   –   ipk   6 – 5 (1-1, 2-2, 2-2, 0-0, 0-1) VL

Ottelun alku oli KOOVEEn hienoista painostusta, mutta maalintekoon isäntäjoukkue ei kuitenkaan hyvistä paikoista huolimatta päässyt. IPK:n maalilla torjunut Henri Kiviaho torjui mallikkaasti KOOVEEn yritykset. Erän puolenvälin jälkeen pääsi IPK paremmin mukaan peliin ja hetken KOOVEElla olikin vaikeuksia saada painetta purettua omalta alueelta. Nyt puolestaan Tomi Ristelin torjuntoja tarvittiin KOOVEEn maalilla. IPK onnistui avausmaalin iskemään, kun nuori Benjamin Korhonen teki Mestiksen avausmaalinsa. KOOVEE kuitenkin tasoitti pelin hiukan ennen erän loppua Santeri Hatakan siirtäessä kiekon ylivoimalla vieraiden maaliin.

Toisenkin erän aloitti KOOVEE pirteämmin ja nyt onnistuttiin myös maalinteossa. Roby Järventie vei KOOVEEn johtoon Jere Heleniuksen syötöstä. Yllättävän kuumana koko ottelun käynyt IPK:n kultakypärä Ilkka Pikkarainen hankki itselleen kymmenminuuttisen antaessaan tuomareille palautetta. KOOVEEn pelatessa alivoimalla, karkasi Miro Nalli läpiajoon, jossa häntä rikottiin. Seuraanneesta rangaistuslaukauksesta iski Järventie KOOVEEn uudelleen johtoon. Johto ei kuitenkaan kestänyt erätaukoon asti, sillä vain kahdeksan sekuntia ennen summeria, laukoi Hugo Gallet ottelun jälleen tasoihin.

Kolmaskin erä alkoi vahvasti KOOVEEn kannalta. Anton Ollikainen siirsi KOOVEEn uudelleen johtoon ainoastaan puolen minuutin pelin jälkeen. Tätä johtoa tosin kesti vain vajaa minuutti, kun Janne Koponen laukoi tasoituksen ohi Ristelin. Vielä kun Aleksi Hämäläinen onnistui maalinteossa, näytti pisteet vahvasti matkaavan Iisalmeen. KOOVEE ei kuitenkaan ollut luovuttanut, vaan Järventie viimeisteli hattutemppunsa ylivoimalla ja tasoitti pelin 5-5 tilanteeksi. KOOVEEn kova yritys tehdä voittomaali ei kuitenkaan tuottanut tulosta, vaan ratkaisua lähdettiin hakemaan jatkoajalta.

Jatkoajallakin KOOVEE oli erittäin lähellä ratkaisua, mutta onnetar oli jo kääntänyt selkänsä tamperelaisille. Voittolaukauskilpailussa IPK olikin jo selvästi terävämpi ja nappasi itselleen lisäpisteen.

KOOVEE menetti näin mahdollisuuden kotietuun ja aloittaa pudotuspelit vieraskentältä Savonlinnasta lauantaina. Seuraava kotipeli on puolestaan SaPKoa vastaan maanantaina normaaliin kellonaikaan eli 18.30.

Huomioikaa, että kausikortit eivät enää ole voimassa pudotuspeleissä. Lippujen hintoja ei olla kuitenkaan nostettu, vaan halutaan tarjota uskollisille kannattajille kevään tärkeät pelin samaan runkosarjan hintaan.

Tervetuloa siis kannustamaan KOOVEE kotivoittoon maanantaina!