KOOVEE taipui Turussa voittomaalikilpailussa

TUTO Hockey – KOOVEE  4-3 (0-1,1-1,2-1,0-0,1-0) VL

Perinteiset jääkiekkoseurat TUTO Hockey sekä KOOVEE saivat kunnian jatkaa Mestistä maaottelutauon jälkeen kierroksen ainoana otteluna. Ottelusta muodostui kahden joukkueen välinen tasainen vääntö, jossa ratkaisua jouduttiin hakemaan pitkän kaavan mukaan. TUTO oli lopulta maalin verran parempi, kun Joonas Larinmaa ainoastaan onnistui voittomaalikilpailussa maalin tekemään.

Ottelu oli erittäin viihdyttävä, vaikkakaan pelin taso ei aivan korkealle noussutkaan. KOOVEEn sankareita olivat maalin mieheen iskeneet nuoret hyökkääjät Nikolai Hakala, Joona Veikkola sekä Jani Nyman sekä loistavasti torjunut ja muutaman “game-saverin” napsinut Joonas Valtonen. Hakalalle maali oli uran ensimmäinen aikuisten tasolla.

KOOVEE oli ottelun alussa aavistuksen parempi joukkue, mutta TUTO puolestaan pystyi peliään loppua kohti parantamaan. Kahdesti KOOVEE menetti johtonsa, ensin peräti kahden maalin johdon ja vielä päätöserän lopulla Nymanin maalilla hankitun johtonsa. Jatkoajalla molemmilla joukkueilla oli jo paikkansa ratkaista peli, mutta sekä Valtonen että kotijoukkueen maalivahti Jere Huhtamaa olivat etevämpiä.

Voittomaalikilpailussa Huhtamaa varsinkin ryösti jo lähes varmalta näyttäneen Hakalan maalin, eikä lopulta kukaan KOOVEEn pelaajista onnistunut maalia tekemään. Valtonen puolestaan joutui tunnustamaan Larinmaan paremmakseen ja näin lisäpiste jäi Turkuun.

KOOVEE pelaa seuraavan ottelunsa ylihuomenna torstaina Hakametsässä, jonne vieraaksi saapuu SaPKo Savonlinnasta.Tervetuloa kannustamaan KOOVEE silloin kotivoittoon!

1. erä
#26 Niklas Konttila 2 min kampitus10:57 
 13:06#19 Nikolai Hakala (1) 0-1 VT
#20 Eemeli Mäki (2) , #28 Eppu Varjamo (5)
 13:37#22 Vili-Jesper Koivula 2 min kampitus
2. erä
#28 Roope Kallio 2 min huitominen26:55 
 35:02#9 Joona Veikkola (3) 0-2
#18 Jeremi Wehmas (5) , #17 Joona Korhonen (2)
#40 Mikke Levo (5) 1-2
#13 Oskari Kalajanniska (5) , #27 Jesse Leppikoski (4)
35:34 
3. erä
#13 Oskari Kalajanniska 2 min kampitus41:26 
 46:41#18 Jeremi Wehmas kiinnipitäminen
#92 Olli Valtola (3) 2-2 RL46:41 
 54:23#33 Jani Nyman (5) 2-3
#24 Janne Seppänen (3) , #27 Jesper-Juhani Ilvessuo (5)
#26 Niklas Konttila (3) 3-3
#27 Jesse Leppikoski (5) , #55 Oskari Lahtinen (1)
56:23 
Jatkoaika
TUTO Hockey aikalisä64:02 
 64:02#28 Eppu Varjamo 2 min korkea maila
Voittomaalikilpailu
   
 
(MV #31 Jere Huhtamaa)
65:00#33 Jani Nyman (ei maalia)
#16 Joni Nikko (ei maalia)65:00
 
 
(MV #31 Jere Huhtamaa)
65:00#24 Janne Seppänen (ei maalia)
#13 Oskari Kalajanniska (ei maalia)65:00
 
 
(MV #31 Jere Huhtamaa)
65:00#8 Jakub Kos (ei maalia)
#92 Olli Valtola (ei maalia)65:00
 
 
(MV #31 Jere Huhtamaa)
65:00#19 Nikolai Hakala (ei maalia)
#91 Joonas Larinmaa 4-3 VL65:00
 
 
(MV #31 Jere Huhtamaa)
65:00#89 Tomi Iso-Mustajärvi (ei maalia)
Maalivahdit
#31 Jere Huhtamaa 12+10+7+2=31Torjunnat#35 Joonas Valtonen 11+6+10+6=33
Pisteet
#27 Jesse Leppikoski 0+2=2 #19 Nikolai Hakala 1+0=1
#26 Niklas Konttila 1+0=1 #33 Jani Nyman 1+0=1
#40 Mikke Levo 1+0=1 #9 Joona Veikkola 1+0=1
#92 Olli Valtola 1+0=1 #27 Jesper-Juhani Ilvessuo 0+1=1
#13 Oskari Kalajanniska 0+1=1 #17 Joona Korhonen 0+1=1
#55 Oskari Lahtinen 0+1=1 #20 Eemeli Mäki 0+1=1
  #24 Janne Seppänen 0+1=1
  #28 Eppu Varjamo 0+1=1
  #18 Jeremi Wehmas 0+1=1
Rangaistukset
3 x 2 min = 6 min 2 x 2 min = 4 min
Aloitusvoitot
11 + 7 + 5 + 4 = 27 12 + 12 + 9 + 0 = 33
Ylivoimapeli
0Yv-maalit0
2Yv-kerrat3
0.0 %Yv-prosentti0.0 %
02:58Yv-aika06:00
Laukaisukartta
3Maali3
18Ohi12
33Torjuttu31
7Blokattu5
61Yhteensä51