KOOVEE selvitti tiensä Suomen cupin välieriin

KOOVEE pitkän kaavan kautta välieriin

Tampereen KOOVEE oli keskiviikkona kotonaan voittanut K-Vantaan, joten tasapeli olisi riittänyt jatkoon pääsyyn. K-Vantaa oli kuitenkin päättänyt taistella jatkopaikasta oikein tosissaan ja luistelikin KOOVEEn kumoon voittaen ottelun selvästi 6-1.

Voittojen ollessa tasan, pelattiin yksi 20 minuutin jatkoerä, ei siis “maalista poikki”, vaan kokonainen erä. Viime kaudella KOOVEEn paidassa hienosti pelannut Erno Hopponen huudatti kotiyleisöä iskemällä avausmaalin ylivoimalla reilun kuuden minuutin jälkeen. KOOVEE ei kuitenkaan taipunut, vaan Otto Mäkinen tasoittaa pelin ja ratkaisu siirtyy voittolaukauksiin.

Voittolaukauksia lauottin peräti seitsemän paria, ennenkuin voittaja löytyi. Isänniltä maalinteossa onnistuivat Julius Valtonen ja Mikael Saha, kun taas KOOVEElta onnistuivat Otto Mäkinen, Roby Järventie sekä ratkaisevan osuman taituroinut Janne Seppänen.

KOOVEE kohtaa välierissä Imatran Ketterän, kun toinen pari puolestaan on Hermes- SaPKo. Välierien ensimmäinen osa-ottelu pelataan Tampereella keskiviikkona 18.9. klo 18.30 Haka 2:ssa. Toinen ottelu pelataan puolestaan Imatralla perjantaina niin ikään klo 18.30 alkaen.

Osta liput kotiotteluun ennakkoon täältä: https://www.seat4.me/tapahtuma/koovee/koovee-kettera-2019-1

Tervetuloa kannustamaan KOOVEE voittoon!