KOOVEE saa vieraakseen FPS:n Forssasta

KOOVEE pelaa tällä viikolla kaksi ottelua ja molemmat kotona Hakametsässä. Tänään vieraaksi saapuu Mestiksessä kolmantena oleva FPS Forssasta. Kotijoukkue puolestaan on tipahtanut sarjan hännille, mistä tarkoitus on nousta ylöspäin mahdollisimman nopeasti.

Tampereelle FPS matkaa kahden voiton putkessa ja viidessä viimeisessä pelissään he ovat vähintään pisteen saalistaneet. Viime viikolla forssalaiset pelasivat kolmesti ja saaliina oli kaksi voittoa sekä jatkoaikatappio. FPS:llä on peräti kolme pelaajaa takonut vähintään 20 tehopistettä. Kultainen kypärä on hyökkääjä Karri Forsblomilla, joka on saalistanut tehot 7+16. Häntä pisteen perässä ovat Mikko Lahtela (8+14) sekä Mestiksen marraskuun pelaajaksi valittu puolustaja Paavo Tyni (7+15). Maalinsuulla ovat melko tasaisesti esiintyneet Petrus Lintonen sekä Eetu Nieminen.

KOOVEElla on takanaan neljän tappion putki, edellinen voitto on kahden viikon takainen 6-2 voitto K-Vantaasta. Lauantaina joukkue oli pitkään kiinni vierasvoitossa Joensuussa Kiekko-Pojista, mutta päätöserän jäähyily lopulta käänsi voiton kotijoukkueelle. KOOVEEn paras pistemies on ollut Jani Nyman, joka on 16 ottelussa keräänyt tehot 8+9. Torjuntavastuun on pääosin kantanut Joonas Valtonen, joka Joensuussakin torjui peräti 45 kertaa.

Tällä kaudella joukkueet ovat kohdanneet toisensa kerran, silloin FPS oli kotonaan 6-2 lukemin parempi. Viime kaudella keskinäisiä kohtaamisia oli peräti seitsemän, joista KOOVEE voitti kuusi ottelua.

KOOVEEn kotiotteluissa on käytössä koronapassi. Koronapassi tarkistetaan kaikilta 16-vuotta täyttäneiltä sisäänpääsyn yhteydessä. Varaudu todistamaan henkilöllisyytesi pyydettäessä.

Koronapassi (EU koronatodistus) koostuu kolmesta osasta, joista yhden on oltava voimassa, jotta koronapassi on voimassa:

       – koronarokotustodistus (2 annosta)

       – testitulostodistus (negatiivinen koronatestitulos max 72h aiemmin)

       – todistus alle 6kk sairastetusta koronavirustaudista.

Koronapassin saat Omakannasta (https://www.kanta.fi/omakanta). Koronapassin voi näyttää puhelimen tai muun älylaitteen ruudulta tai tulostettuna paperina. Pelkkä QR-koodi ei riitä, vaan asiakkaalla tulee olla koronapassista koko todistuksen ensimmäinen sivu näytettävissä!

Liput kannattaa ostaa myös ennakkoon ja sehän onnistuu täältä: https://www.seat4.me/tapahtuma/koovee/koovee-fps-2021-1