KOOVEE otti voiton TUTO:sta juhlaottelussaan ja jää sarjajohdossa joulutauolle

KOOVEE otti voiton TUTO:sta juhlaottelussaan ja jää sarjajohdossa joulutauolle

koovee   –   tuto hockey   6 – 2 (1-0, 1-0, 4-2)

Juhlaottelu alkoi hienosti Maamme-laululla, jonka esitti upeasti yhteyspäällikkömme Jani Saari. Iso kiitos myös TUTO:n kannattajaryhmälle, joka hienosti ja äänekkäästi onnitteli KOOVEEta. KOOVEEn pelaajat saatoi jäälle seuran 2011-syntyneet tulevaisuuden lupaukset.

Ottelu itsessään oli tasainen alusta alkaen. KOOVEE pääsi pelaamaan kahden miehen ylivoimalla ja sen aikana Janne Seppänen vei isännät johtoon. Tämän jälkeen Peliaaltoili päädystä toiseen, mutta lisäosumia ei nähty.

Toisessa erässä TUTO otti ohjia käsiinsä ja sai luotua tilanteita KOOVEEn maalille. Isäntien puolustus kesti ja varsinkin maalilla torjunut Eetu Mäkiniemi oli loistava. Erän ainoan maalin iski KOOVEEn nuori Kasper Simontaival.

Kolmas erä alkoi KOOVEEn osalta mutrheellisesti, sillä ex-KOOVEE Vili-Jesper Koivula onnistui yllättämään Mäkiniemen avausminuutilla. Reilun minuutin päästä kuitenkin Eero Savilahti pääsi laukomaan Roby Järventien upeasta syötöstä isännät jälleen kahden maalin johtoon. TUTO ei kuitenkaan luovuttanut, vaan painoi päälle kuin yleinen syyttäjä ja sai palkinnon Mikko Laineen maalin muodossa. Tätäkään kavennusta TUTO ei ehtinyt juhlimaan, sillä Markus Västilän yllättävä rystylaukaus yllätti turkulaisten Conrad Mölderin. Vielä kun Savilahti iski illan toisensa ja kultakypärä Seppänenkin kertaalleen, niin KOOVEE otti hienon 6-2 voiton ja siirtyi sarjakärkeen.

KOOVEE kiittää kannustajiaan mahtavasta syyskaudesta ja toivottaa rauhallista Joulua!