KOOVEE nousi hienosti voittoon Peliitoista

KOOVEE – Peliitat 4-3 (0-1,1-1, 3-1)

 

Tampereen KOOVEE sai perjantaivieraita Heinolasta, kun Peliitat saapuivat Haka 2:seen mittaamaan kovakuntoisen isäntiensä iskukykyä. Vieraat olivatkin alussa terävämpiä, mutta loppua kohti alkoivat asetelmat kääntyä toisinpäin ja tehokkaan päätöserän turvin otti KOOVEE kolmannen perättäisen voittonsa harjoituspeleistä.

Aivan alkuminuutit olivat KOOVEEn vahvaa hallintaa, mutta päästyään ylivoimalle pystyivät vieraat ottamaan tahtipuikon haltuunsa. Ottelun avausmaalia saatiin odotella reilut 12 minuuttia, kunnes tasavajaalla Peliittojen Santeri Koponen onnistuu ohittamaan Tomi Ristelin ja siirtää vieraat 0-1 johtoon. Tällä tuloksella siirryttiin myös erätauolle.

Toisessa erässä alkaa KOOVEE saada paremmin juonesta kiinni ja pystyy kääntämään peliä yhä enemmän vieraiden päätyyn. Maalinteossa kuitenkin onnistuvat vieraat, kun Niko Tuhkanen onnekkaasti siirtää kiekon KOOVEE maaliin ja vie Peliitat jo 0-2 johtoon. Kuitti tulee kuitenkin nopeasti, sillä reilun minuutin päästä iskee Elias Elomaa isäntien avausmaalin Ville Salorannan sekä Miro Nallin esityön jälkeen. Elomaa saa erän lopulla pikku kolhun ja jättää päätöserän pelaamatta, oltuaan sitä ennen yksi ottelun pirteimmistä pelaajista.

Päätöserään KOOVEE saapuu selvästi paremmalla jalalla ja ottaa heti alkusekunneista ohjat käsiinsä. Jälleen kuitenkin vierasjoukkue onnistuu maalinteossa. Joona Lankisen tarkka rannelaukaus viuhuu ohi Ristelin ja vieraat siirtyvät jälleen kahden maalin johtoon. KOOVEE kuittaa kuitenkin jäleen todella nopeasti, ja nyt jopa kahdesti. Ensin Juho Jokiharju kaventaa Otto Mäkisen ja Jere Heinon syötöistä ja vain tovin päästä tasoittaa Mäkinen itse ottelun todella upealla laukauksellaan. Syöttöpisteet Vili-Jesper Koivulalle ja Miika Heikkilälle. KOOVEE jatkaa vahvaa painostustaan, mutta tulostaululle ei muutosta saada. Kunnes Peliittojen Aapo Ahola käyttää mailaansa ronskisti johonkin aivan muuhun kuin pelaamiseen ja joutuu 5+20 minuutin rangaistuksen seurauksena ennenaikaiselle suihkukomennukselle. Melko nopeasti iskee Heikkilä kauniin ylivoimamaalin, syöttäjinä Mäkinen ja Markus Västilä. Loppu ylivoimasta onkin vaisumpaa eikä lisämaaleihin isännät pysty. Peliitat puolestaan saavat vahvan painostuksen pelatessaan ilman maalivahtia, mutta Tomi Risteli on mies paikallaan maalin suulla eivätkä vieraat onnistu tasoitusyrityksessään. Voitto KOOVEElle lukemin 4-3, ansaittu voitto nimenomaan.

KOOVEEn päävalmentaja Miikka Kuusela oli tyytyväinen nousujohteiseen suoritukseen vaihdikkaassa pelissä. “Mukava voittaa tuommoisen esityksen jälkeen. Meiltä todella heikko ensimmäinen erä, pelattiin sellaista vanhanaikaista tamperelätkää, josta pitäisi pikku hiljaa päästä eroon. Pitäisi pystyä pelaamaan vauhdikkaampaa, mutta tylympää hokia. Oma peli ei ollut lainkaan kasassa ja Peliitat käyttivät oikeastaan meidän aseita meitä vastaan. He paineistivat kovaa ja onnistuivat riistämään kiekkoja. Toisesta erästä alkaen saatiin tiivistettyä ja selkeytettyä omaa pelaamista ja kolmannessa erässä sitkeys ja sinnikkyys toivat voiton. Meillä on kuitenkin kova viikko takana ja jatkuu vielä huomenna KeuPaa vastaan, sen jälkeen voidaan pari päivää ottaa vähän rennommin. Ensi viikolla alkavat kilpapelit, kun hypätään mukaan Suomen cupiin. Erityisen tyytyväinen olen liigalainoihin, sekä Miro Nalli että Martin Has antoivat tälle joukkueelle tänään kaikkensa ja samoin Lassi Korpela”, kommentoi Kuusela ottelun kulkua.

Peliittojen Vesa Petäjä oli luonnollisesti hyvin pettynyt omiensa esitykseen. “Oli todella huono peli meiltä. Sellaista kuritonta ja vähän sinne päin pelaamista. Pelattiin hiukan puolivillaisesti, oikeastaan mikään osa-alue ei toiminut tänää. Sellaista päämäärätöntä sontaa, onneksi on kuukausi aikaa ennen kuin sarja alkaa”, tylytti Petäjä omiensa suoritusta.

KOOVEE matkaa huomenna lauantaina Ähtäriin, jossa se kohtaa toistamiseen viime kauden hopeamitalisti KeuPa HT:n. Reilu viikko takaperin Tampereella pelattu ottelu päättyi KOOVEEn 7-4- voittoon. Seuraava kotiottelu on ensi viikolla pelattava Suomen cupin ottelu. Pelipäivä ja vastustaja selviävät viikonlopun aikana.

KOOVEE pistemiehet ja maalivahdin torjunnat:

Otto Mäkinen 1+2=3

Miika Heikkilä 1+1=2

Elias Elomaa 1+0=1

Juho Jokiharju 1+0=1

Ville Saloranta 0+1=1

Miro Nalli 0+1=1

Jere Heino 0+1=1

Vili-Jesper Koivula 0+1=1

Markus Västilä 0+1=1

Tomi Risteli 9+4+7=20 torjuntaa