KOOVEE matkaa tänään Kokkolaan Hermeksen vieraaksi

KOOVEEn ottelut jatkuvat jälleen vieraskiertueella. Nyt kohteina ovat Kokkola tänään ja Rovaniemi huomenna.

Tämän illan vastustaja Hermes on sarjassa tällä hetkellä kahdeksantena ja haluaa tänään varmistella paikkaansa kevään pudotuspeleissä. Viivan alapuolella oleva K-Vantaa on heistä yhdeksän pisteen päässä kun runkosarjaa on enää neljä kierrosta jäljellä. Hermeksellä on takanaan neljän voiton putki ja se kaatoi keskiviikkona RoKi:n 5-3 vieraissa.

Hermeksen paras pistemies on ollut 21-vuotias Eetu Paasovaara, joka on nakutellut tehot 8+28 tähän mennessä. Kovassa iskussa on ollut myös viime kaudella KOOVEEn riveissä pelannut Riku Sihvonen, joka joukkueiden edellisessä kohtaamisessa iski hattutempunkin. Maalivahtikaksikko Vilho Heikkinen – Samuel Baros on viime aikoina pelannut luotettavasti kokkolalaisten maalilla.

KOOVEEn edellisestä pelistä on jo viikko. Tuolloin TUTO oli kotonaan niukasti parempi, voittaen ottelun vasta jatkoajalla. KOOVEEn sijoitus sarjataulukossa on nyt kuudes. Tasaisessa sarjassa erot ovat pienet ja KOOVEE haluaa voittaa itselleen kotiedun pudotuspeleihin, joten Kokkolassakin nähdään taisteleva KOOVEE. Kultainen kypärä on edelleen Janne Seppäsellä, joka on kerännyt tehot 19+27. Häntä ovat tukeneet hyvin Otto Mäkinen ja Roby Järventie, sekä puolustajat Jimi Kuronen ja Markus Västilä.

Ensi viikolla nähdäänkin KOOVEE vihdoin Hakametsässä, kun keskiviikkona kylään saapuu sarjajohtaja Ketterä ja perjantaina sarjanousija Hokki.