KOOVEE matkaa tänään Keuruulle pistejahtiin

KOOVEEn kolmen ottelun viikko lähtee käyntiin tänään Keuruulta, jossa vahvassa vireessä oleva KeuPa HT isännöi ottelua. Ottelu piti alunperin pelata Hakametsässä, mutta Tapparan CHL-kotiottelu aiheutti ottelun siirtämisen Keuruulle ja Hakametsässä pelataan 8.1.

KeuPa on sarjassa tällä hetkenä toisena ja kahden ottelun mittaisessa voittoputkessa. Tauon jälkeen he kaatoivat kotonaan ensin keskiviikkona RoKin ja perjantaina vielä kärkikamppailussa Ketterän. Keuruulaisten kultakypärä on neljä edellistä kautta Denverin yliopistojoukkueessa pelannut Jokereiden kasvatti Jaakko Heikkinen (5+15=20). Tänään hänen rinnallaan hyökkäävät ykkösketjussa Tommi Niskanen sekä JYP:stä lainalla oleva Joni Airo. Maalissa puolestaan aloittaa kauden kahdeksannen ottelunsa Sami Suni.

KOOVEE on tauon jälkeen pelannut kaksi ottelua, joista molemmista on jäänyt yksi piste joukkueelle. Molemmissa otteluissa joukkue on menettänyt johtonsa ja kärsinyt tappion joko jatkoajalla tai voittomaalikilpailussa. Johdon säilyttämisen lisäksi KOOVEElla on paljon parannettavaa alivoimapelaamisessa, sillä siinä tilastossa joukkue on Mestiksen heikoin.

Kokoonpanossa tapahtuu pieniä muutoksia viime viikkoon nähden. Maalinsuulle palaa jälleen hyvää debyyttikauttaan pelaava Joonas Valtonen. Puolustukseen saadaan Ilveksestä takaisin Karri Aho ja liigalainat Juuso Walli sekä Jimi Jalonen jatkavat vielä ainakin tämän viikon. Hyökkäyspäässä muutokset koskevat nelosketjua, jossa nuoret Valtteri Välimäki sekä Antoine Herpin pääsevät näyttämään taitojaan. Viime viikolla joukkueeseen liittynyt Tomi Iso-Mustajärvi osoitti heti olevansa loistavassa kunnossa ja on selkeä vahvistus joukkueelle.

Kultakypärä on edelleen nuoren Jani Nymanin päässä, häkillä varustettuna. Nyt tämä lupaava nuorukainen on noussut jo KOOVEEn parhaaksi pistemieheksi ohitettuaan Ruotsiin siirtyneen Juho Liuksialan viime viikolla. Nymanin meno on ollutkin Mestiksessä todella vakuuttavaa, kymmeneen otteluun tehot 6+8 osoittavat poikkeuksellista lahjakkuuta.

Ottelu alkaa Keuruulla klo 18.30 ja kotiyleisön sekaan mahtuu kyllä KOOVEEnkin kannattajia. Mikäli kuitenkin päätät jäädä kotiin, niin C Moren kautta pääset nauttimaan ottelun tunnelmasta.