KOOVEE maksoi kalavelat ja ryösti kaksi pistettä Heinolasta

KOOVEE maksoi kalavelat ja ryösti kaksi pistettä Heinolasta

Peliitat – KOOVEE 1 – 2 (0-0, 0-0, 1-1, 0-0, 0-1)

Eilen kirvelevän jatkoaikatappion Peliitoille kärsinyt KOOVEE pääsi tänään maksamaan kalavelat ja nappasi puolestaan voittomaalikilpailun kautta kaksi pistettä matkaansa. Joukkue pääsee näin juhlimaan vuodenvaihdetta makea vierasvoitto takataskussaan.

KOOVEE aloitti ottelun erittäin pirteästi ja saikin reilun kymmenen minuuttia pidettyä pelin hallinnan itsellään. Eilisestä poiketen nyt myös kiekkoa pyrittiin toimittamaan enemmän maalille, mutta tulosta ei kuitenkaan saatu tehtyä. Hiljalleen Peliitat sai kuitenkin pelin ohjat haltuunsa ja vyörytettyä hyökkäyksiään kohti tänään maalissa ollutta Verneri Virtasta. Vasta kauden toisen ottelunsa pelannut Virtanen olikin erittäin terävänä maalillaan ja kotijoukkue jäi myös avauserässä maaleitta.

Toinen erä oli KOOVEElta selkeästi ottelun heikointa suorittamista. Peliitat sai lähes koko erän pidettyä KOOVEEn puolustuskannalla, missä joukkue tosin oli tänään erittäin jämäkkä. KOOVEElla oli pahoja vaikeuksia päästä omalta alueeltaan hitailla lähdöillä liikkeelle ja kiekko menetettiin usein viimeistään keskialueella. Virtasen mainiot torjunnat pitivät joukkuetta kuitenkin pystyssä ja koko joukkueen puolustusasenne oli läpi ottelun erittäin kova.

Kolmanteen erään KOOVEE pystyi aavistuksen verran peliään parantamaan ja onnistuikin tekemään ottelun avausmaalin reilun kahden minuutin jälkeen. Perttu Ahon rannelaukaus käännöksen jälkeen yllätti hyvin torjuneen Oskari Parviaisen ja toi otteluun jälleen lisää sähköä. Johtoa ei kuitenkaan kestänyt kuin reilut kaksi minuuttia, kun kotijoukkueen ylivoimapelaaminen toi tasoituksen. Kotijoukkue sai erässä paremmin viisikkopelinsä toimimaan ja kieltämättä peliä pelattiin enemmän KOOVEEn päädyssä. Puolustus kuitenkin kesti hienosti ja venytti ratkaisua jatkoajalle.

Jatkoajalla molemmilla oli omat hyvätkin paikkansa ratkaista ottelu, mutta molemmat maalivahdit osoittivat olevansa kenttäpelaajia terävämpiä. Viimeisen minuutin Peliitat saivat pelata jopa kahden miehen ylivoimalla, mutta KOOVEEn maali pysyi koskemattomana.

Voittomaalikilpailussa Peliitat onnistuivat ainoastaan ensimmäisellä yrityksellään, sillä Virtasen kobrakäsi napsi kiekkoja vakuuttavasti hanskaansa. Kovin mairittelevaa ei ollut KOOVEEnkaan viimeistely, mutta sitä kauniimmat kaksi maalia nähtiin Jani Nymanin toimesta. Molemmilla kerroilla harhautuksen jälkeen nosto rystyltä aivan maalin kattoon oli tekemätön paikka Parviaiselle ja näin KOOVEElle tuiki tärkeät kaksi pistettä Heinolasta kotimatkalle.

Vuoden vaihtumisen juhlinta jäänee melkoisen maltilliseksi, sillä ensi viikolla on edessä kolmen ottelun viikko. Keskiviikkona KOOVEE matkaa Iisalmelle IPK:n vieraaksi ja viikon päättää kaksi kotiottelua. Perjantaina Hakametsään saapuu Kajaanin Hokki ja lauantaina puolestaan KeuPa HT Keuruulta.

KOOVEE haluaa kiittää kaikkia kannattajiaan saamastaan tuesta syyskauden aikana ja toivottaa rauhallista Uutta Vuotta. Olkoon vuosi 2022 kaikin puolin tätä päättyvää vuotta parempi, niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin!

1. erä
 00:31#24 Janne Seppänen 2 min kampitus
#88 Kim Nieminen 2 min kampitus12:13 
2. erä
 24:57#6 Juuso Walli 2 min kiinnipitäminen
3. erä
 42:20#16 Perttu Aho (4) 0-1
#20 Eemeli Mäki (5) , #18 Jeremi Wehmas (8)
 44:20#17 Verneri Metsänen 2 min huitominen
#55 Leevi Tukiainen (1) 1-1 YV
#2 Jerkko Rämö (10) , #88 Kim Nieminen (1)
44:39 
Jatkoaika
Peliitat aikalisä63:20 
 63:20#42 Saku Salminen 2 min mailasta kiinnipitäminen
 64:04#18 Jeremi Wehmas 2 min huitominen
Voittomaalikilpailu
   
65:00#17 Verneri Metsänen (ei maalia)
#44 Sergey Popov (maali)65:00
 
65:00#33 Jani Nyman (maali)
#55 Leevi Tukiainen (ei maalia)65:00
 
65:00#22 Vili-Jesper Koivula (ei maalia)
#88 Kim Nieminen (ei maalia)65:00
 
65:00#24 Janne Seppänen (ei maalia)
#3 Juuso Arola (ei maalia)65:00
 
65:00#28 Eppu Varjamo (ei maalia)
#10 Juuso Heikkilä (ei maalia)65:00
 
#44 Sergey Popov (ei maalia)65:00
 
65:00 #33 Jani Nyman 1-2 VL
Maalivahdit
#70 Oskari Parviainen 8+4+6+2=20Torjunnat#40 Verneri Virtanen 7+15+14+3=39
Pisteet
#55 Leevi Tukiainen 1+0=1Pisteet#16 Perttu Aho 1+0=1
#88 Kim Nieminen 0+1=1 #20 Eemeli Mäki 0+1=1
#2 Jerkko Rämö 0+1=1 #18 Jeremi Wehmas 0+1=1
Rangaistukset
1 x 2 min = 2 min 5 x 2 min = 10 min
Aloitusvoitot
11 + 8 + 5 + 2 = 26 7 + 8 + 5 + 2 = 22
Ylivoimapeli
1Yv-maalit0
5Yv-kerrat1
20.0 %Yv-prosentti0.0 %
05:59Yv-aika02:00
Laukaisukartta
1Maali1
23Ohi14
39Torjuttu20
7Blokattu9
70Yhteensä44