KOOVEE lähtee viimeiseen harjoitusotteluun vahvalla joukkueella

KOOVEE kohtaa tänään Keuruulla KeuPa HT:n syksyn viimeisessä harjoitusottelussaan. Kauden kynnyksellä joukkuekin alkaa näyttämään alkusyksyä vahvemmalta.

Mielenkiinto kohdistuu varsinkin kanadalaiskaksikkoon Colton Kerfoot – Liam Finlay, jotka tänään pääsevät ensimmäistä kertaa esiintymään KOOVEE-paidassa. Harvardin yliopistosta saapunut laitahyökkääjä Kerfoot aloittaa Lauri Huhdanpään johtamassa ketjussa yhdessä nuoren Eppu Varjamon kanssa.

Sentterinä pelaava Finlay puolestaan saa tänään laidoilleen vahvan alkusyksyn pelanneet Niko Lahtisen sekä Santeri Sillanpään. Kovat tehot Denverin yliopistojoukkueessa iskenyt Finlay tuo varmasti paljon uusia ulottuvuuksia KOOVEEn pelaamiseen.

Heidän lisäkseen kokoonpanossa nähdään Ilveksen U20-joukkueen Eemeli Mäki sekä Joona Korhonen. Myös puolustuksessa nähdään uusi “vanha” kasvo, kun Miro Hovinen on mukana Keuruulla.

KeuPa HT on syksyn aikana pelannut vasta kolme harjoitusottelua, joissa tappio tuli aluksi Peliitoille, mutta jonka joukkue kuittasi myöhemmin omalla voitollaan ja lisäksi kaatui myös IPK.

Tomas Westerlundin luotsaama KeuPa HT on varsin maltillisesti rakentanut tämän kauden joukkuettaan. Vahvasti yhteistyöhön JYP:n kanssa sitounut keuruulaisjoukkue saa nimekkäimmät vahvistuksensa nimenomaan liigajoukkueen nuorista. Tomi Niku ja Joni Airo ovat ne kiinnostavimmat tulokkaat joukkueessa.

KOOVEE aloittaa varsinaisen sarjansa ensi viikon torstaina 24.9. kotiottelulla TUTO Hockeyta vastaan. Ottelu pelataan tuttuun tapaan Hakametsän jäähallissa ja alkaa klo 18.30

Lipunmyynti onnistuu ennakkoon täältä: https://www.seat4.me/tapahtuma/koovee/koovee-tuto-hockey-2020-1