KOOVEE lähtee kaatamaan Peliittoja uuden kapteenin johdolla

KOOVEEn kapteenina toiminut Mikko Pukka siirtyy loppukaudeksi Slovakian pääsarjaan, HK Dukla Michalovcen joukkueeseen. Uudeksi kapteeniksi valittiin loistokautta pelaava laitahyökkääjä Anton Ollikainen, joka tänään kantaa ensimmäisen kerran C-kirjainta rinnassaan.

KOOVEE on edelleen sarjan kärjessä, vaikka Ketterä nousikin tasapisteisiin perjantaisella voitollaan. KOOVEEn maalisuhde on sen verran kova, että sen turvin pystyy ykköspaikkansa pitämään. Peliitat puolestaan tipahti sarjan viimeiseksi, kun RoKi haki vierasvoiton Vantaalta. Peliitat ovat nyt pisteen jäljessä rovaniemeläisiä ja neljä pistettä karsintaviivan yläpuolella majailevaa Hokkia perässä.

Peliittojen pistenikkareina ovat toimineet Sakke Hämäläinen ja Matias Mustonen, mutta vasta yhdeksän ottelua pelannut Leevi Tukiainen on ollut hurjassa vedossa viime aikoina. Maalinsuulla on useimmin ollut U20-kisoissakin mukana ollut Jasper Patrikainen, joka viime pelit on ollut liigajoukkue Pelicansin riveissä.

KOOVEEn kokoonpanoon palaavat luotettava hyökkääjä Miika Heikkilä, jykevät puolustajat Nikolas Matinpalo ja Elias Laitamäki sekä Liigassakin muurina maalillaan torjunut Eetu Mäkiniemi. Kultainen kypärä on edelleen hirmuisessa kunnossa olevan Janne Seppäsen kutrien peittona. Jape on jo noussut koko sarjan pistepörssissä toiseksi.

Vaikka Peliitat ovatkin viimeisenä, on se tällä hetkellä kahden ottelun voittoputkessa. Alla on kotivoitot niin RoKista kuin KOOVEEn kanssa kärjessä olevasta Ketterästä. Joukkuetta ei siis voi millään muotoa aliarvioida. Myös KOOVEElla on takanaan kaksi voittoa, ne ovat tulleet vieraskentiltä Turusta ja Keuruulta. Kauden kolme aiempaa kohtaamista ovat päättyneet KOOVEEn voittoihin, joten se puolestaan puoltaa KOOVEEn ennakkosuosikin asemaa entisestään.

Ottelu alkaa klo 17 Hakametsässä. Huomioithan, että KOOVEEn kotipeleihin pääsevät nyt ilmaiseksi kaikki alle 15-vuotiaat lapset. Lisätietoa lippujen hinnoista löydät täältä: https://tampereenkoovee.fi/uutiset/paasylippujen-hinnoittelua-paivitetty-alle-15-vuotiaat-ilmaiseksi-kotipeleihin/

Liputhan kannattaa hankkia muutoinkin ennakolta, edullisimmat liput saat tuttuun tapaan täältä: https://www.seat4.me/tapahtuma/koovee/koovee-peliitat-2020

Saavu paikalle hyvissä ajoin, sillä klo 16.30 D-kulmauksessa jälleen molemmista joukkueista valmennusta paikalla. Heiltä kuulee ennakkoasetelmia sekä mietteitä joukkueiden tämänhetkisestä tilasta.

 

TERVETULOA KANNUSTAMAAN KOOVEE KOTIVOITTOON!