KOOVEE kohtaa K-Espoon Suomen Cupin puolivälierissä - keskiviikkona aloitetaan Haka 2:ssa

KOOVEE kohtaa K-Espoon Suomen Cupin puolivälierissä - keskiviikkona aloitetaan Haka 2:ssa

Suomen Cupin kolmas kierros saatiin päätökseen ja kahdeksan jatkoon päässyttä joukkuetta on nyt selvillä. KOOVEE sai vastustajakseen K-Espoon ja ensimmäinen osaottelu pelataan nyt keskiviikkona Tampereella. Pelipaikkana on jälleen Haka 2 ja ottelu alkaa klo 18.30. Toinen ottelu Espoossa pelataan puolestaan perjantaina.

Puolivälierät pelataan paras kahdesta -järjestelmällä. Pisteet (voitosta 2 pistettä, tasapelistä 1 piste) ratkaisevat. Ottelut voivat siis päättyä tasan, eikä niissä pelata jatkoaikaa eikä vl-kilpailua. Mikäli toisen osaottelun jälkeen pisteet ovat tasan, pelataan otteluparin ratkaisusta toisen ottelun jälkeen yksi 20 minuutin ratkaiseva jatkoerä. Jatkoerä pelataan kokonaisuudessaan, eikä siis maalista poikki. Mikäli jatkoerä on tasan 20 minuutin jälkeen, ratkaistaan otteluparin voitto vl-kilpailussa. Jatkoerä aloitetaan aina 5-5 vastaan, eli vajaalukuisuuden aiheuttavat rangaistukset toisen osaottelun jälkeen eivät seuraa jatkoerään, sen sijaan kaikki henkilökohtaiset rangaistukset ovat voimassa (10,20,25 min).

Suomen Cupin puolivälierät:

Hermes – IPK
JoKP – SaPKo
Ketterä – FPS
KOOVEE – K-Espoo