KOOVEE käänsi niukan voiton K-Vantaasta

koovee   –   k-vantaa   8 – 5 (1-3, 2-0, 5-2)

avauserässä puolustuksen virheet kostautuivat

KOOVEE aloitti ottelun pirteästi varsinkin hyökkäyspäädyssä, mutta vieraat onnistuivat avausmaalin tekemisessä. Kiekon menetys omalla alueella koitui kohtalokkaasti, kun Joel Sund yllätti siiniviivalta Kristian Tammisen. Tämän jälkeen KOOVEE pääsi pyörittämään ylivoimaa, joka ei vielä tuottanut tulosta. Pian jäähyn loppumisen jälkeen, toimitti 17-vuotias Karri Aho kiekkoa maalille ja kiekko ohjautui Juho Jokiharjulle. Tämä ei erehtynyt vaan tasoitti pelin komealla laukauksellaan. KOOVEE jatkoi vahvaa hyökkäyspelaamistaan, mutta puolustuspeli oli avauserässä heikkoa. Näyttävän kuvion päätteeksi Joonas Valkonen vei vieraat uudelleen johtoon. Erän loppupuolella huolimaton syöttö oman siniviivan tuntumassa tarjosi puolestaan Julius Valtoselle läpiajon ja hän onnistui liruttamaan kiekon Tammisen jalkojen välistä. Näin ensimmäiselle tauolle mentiin 1-3 vierasjohdossa.

toimiva ylivoimapeli tuo kooveen tasoihin

Toisessa erässäkin KOOVEElla oli vaikeuksia omalla alueella ja varsinkin sieltä pois pääseminen oli hankalaa. Nyt ei kuitenkaan tehty samantapaisia pahoja virheitä kuin avauserässä, joten vieraat saatiin pidettyä poissa kaikkein pahimmilta maalintekopaikoilta. Hyökkäyspäädyssä KOOVEEn peli kulki hyvin ja varsinkin ylivoimalle päästyään se oli totutun tehokas. Kaksi kertaa KOOVEE pääsi ylivoimaa pelaamaan ja molemmilla kerroilla se myöskin onnistui maalinteossa. Ensin Miika Heikkilän tarkalla laukauksella kavennus ja perään Markus Västilän lavasta lähtenyt tasoitusosuma. Tasatuloksessa 3-3 siirryttiin toiselle erätauolle.

KOOVEE karkaa päätöserässä vierailtaan ylivoimien turvin

Kolmanteen erään luisteli selvästi parempi KOOVEE kuin kahteen aikaisempaan. Roby Järventie laukoi KOOVEEn ensimmäistä kertaa johtoon samalla sekunnilla kuin K-Vantaa tuli täysilukuiseksi. Johto tosin ei kestänyt kuin puolisen minuuttia, kun hyökkäyssiniviivalla kiekonmenetyksen johdosta Aleksi Halme karkasi läpiajoon ja tasoitti ottelun. Vantaalaiset joutuivat jälleen alivoimalle ja KOOVEEn ylivoima teki tuhojaan. Anton Ollikainen survoi maalinedestä karakiekon verkon perukoille ja KOOVEE siirtyi jälleen johtoon. Vain 11 sekuntia tästä, ja Järventie iskee illan toisen osumansa ja lamaannuttaa vieraat. Tämän jälkeen verkkoa heiluttivat vielä kertaalleen sekä Jokiharju että Aleksi Luhtalampi. Vantaalaiset onnistuvat kaunistelemaan lukemiksi 8-5 kahden miehen ylivoimalla Harri Kainulaisen iskiessä illan viimeisen osuman.

valmentajat eivät olleet tyytyväisiä pelin jälkeen

K-Vantaan päävalmentaja Kari Haakana oli erittäin pettynyt ottelun jälkeen. Hän ei mennyt jäähyjen taakse, vaan oli pettynyt otteen luovuttamisesta isännille. Myöskään KOOVEEn käskyttäjä Miikka Kuusela oli omiensa suorituksiin tyytymätön. “Totta kai voittoon täytyy olla tyytyväinen, mutta kyllä meidän täytyy nyt vetää happea ja miettiä noita virheitä ennen lauantain juhlaottelua.

Ensi lauantaina KOOVEEn viimeinen peli ennen Joulua ja samalla seuran 90-vuotisjuhlaottelu. Klo 17.00 alkavassa ottelussa vastaan luistelee toinen 90-vuotias eli TUTO Hockey. Tervetuloa kannustamaan KOOVEE juhlaottelun voittoon!