KOOVEE ei pystynyt K-Espoota kaatamaan

KOOVEE ei pystynyt K-Espoota kaatamaan

K-Espoo – KOOVEE 5 – 3 (1-1,2-1,2-1)

KOOVEE lähti haastamaan sarjakärki K-Espoota ja onnistuikin alussa pitämään peliä hallussaan. Hiljalleen peli alkoi enemmän kääntymään isännille ja varsinkin viimeistelyssä espoolaiset olivat terävämpiä. Hyvästä taistelusta huolimatta ei pisteitä kuitenkaan saatu Tampereelle tuotavaksi.

KOOVEE aloitti ottelun pelaamalla parasta kiekkoa, mitä tauon jälkeen on esittänyt. K-Espoo ei alussa pystynyt lainkaan vastaamaan KOOVEEn vauhtiin, vaan joutui jäämään puolustuskannalle. Ottelun avausmaalista vastasikin KOOVEE, kun Lauri Huhdanpää siirsi kauden toisella osumallaan KOOVEEn 0-1 johtoon. KOOVEEn keskialueen puolustaminen oli tiivistä ja se aiheutti isännillä vaikeuksia. Hyökkäysalueelleen päästyään oli K-Espookin vaarallinen. Se sai kaksikin pitkää pyöritystä aikaiseksi, joista toinen päättyikin tasoitusmaaliin. Julius Rantaeskolan tarkka laukaus yllätti loistavasti torjuneen Verneri Virtasen.

Lauri Huhdanpää aloitti maalikarkelot Espoossa.

Toiseen erään saapui kotijoukkue aavistuksen verran pirteämmin, mutta Virtanen esitti muutamia mainioita torjuntoja pitäen K-Espoon maalisarakkeen muuttumattomana. KOOVEE pääsi jälleen vastahyökkäyksestä siirtymään johtoon. Tällä kertaa maalin pääsi iskemään Karri Aho, joka pääsi nauttimaan Tomi Iso-Mustajärven sekä Niko Lahtisen esityöstä. KOOVEEn kanadalaispuolustaja Nick Canade taklasi itsensä suihkuun hiukan ennen ottelun puolta väliä, tuon viiden minuutin ylivoiman aikana onnistuivat espoolaiset jälleen tasoittamaan. Mikko Virtanen pääsi maalin edestä iskemään tasoituksen Rantaeskolan sekä Petteri Villasen syötöistä. K-Espoo piti ottelun ohjia hallussaan myös jäähyn jälkeen ja onnistui siirtymään johtoon Anton Kokkosen siniviivalaukauksella.

Karri Aho vei KOOVEEn toistamiseen johtoon.

Kolmas erä alkoi KOOVEEn kannalta hankalasti, kun Sami Anttila onnistui ohjaamaan kiekon ohi Virtasen. Tämä ei kuitenkaan saanut KOOVEEta antautumaan, vaan kavennus saatiin joukkueen ensimmäisellä ylivoimalla. Maalin iski Iso-Mustajärvi kauden ensimmäisellä osumallaan ja syöttöpisteet merkittiin Lahtiselle sekä Santeri Sillanpäälle. KOOVEE saikin mukavasti pelinsä pyörimään ja oli erittäin lähellä tasoittaa pelin, mutta lopulta maalinteossa onnistui K-Espoon Anttila toistamiseen. KOOVEEn kova yritys lisämaalien tekemiseen ei enää tuottanut tulosta, joten 5-3 K-Espoon kotivoitto jäi lopputulokseksi.

Tomi Iso-Mustajärvi saalisti tehot 1+1.

Pelit jatkuvat torstaina Hakametsässä, kun TUTO Hockey saapuu vieraaksi.