Kolmannen erän jäähyily vei KOOVEElta pisteet

JoKP – KOOVEE  6- 4 (2-3, 0-1, 4-0)

KOOVEE oli erittäin lähellä napata täyden pistepotin Joesuusta, mutta taipui lopulta päätöserässä vahvasti pelanneelle kotijoukkueelle. Tätä edesauttoi runsaat jäähyt, jotka sekä antoivat joensuulaisille useita maalintekopaikkoja myös väsytti KOOVEEn avainpelaajat. Pelaaminen oli kuitenkin huomattavasti parempaa kuin Imatralla, joten pisteitä on lupa odottaa tulevaksi hyvinkin pian. Valmennuksen tekemät pienet muutokset ketjuissa toivat myös lisäenergiaa pelaamiseen.

Joukkueen paras pelaaja oli takaiskuista huolimatta maalivahti Joonas Valtonen, joka jälleen oli ylityöllistettynä maalillaan ja piti pitkään pintansa Kiekko-Poikien rynnistyksen aikana. Myös joukkueen nuoriso-osasto pelasi tänään erittäin pirteästi, mikä näkyi myös maalintekijätilastoissa.

Kotijoukkueen ja -yleisön yllätti ottelun alussa KOOVEEn Antoine Herpin, joka pääsi iskemään kuin varkain uran ensimmäisen osumansa aikuisten sarjoissa. Syöttöpisteen sai eilen debyyttinsä tehnyt Erik Heikkilä. Kiekko-Pojat puolestaan onnistui myös nopeasti tasoittamaan ottelun, mutta vielä kun heidän maaliaan kuulutettiin, iski Valtteri Välimäki KOOVEEn uudelleen johtoon. Myös hänelle maali oli uran ensimmäinen tällä tasolla.

Molemmissa KOOVEEn maaleissa haparoinut kotijoukkueen maalivahti Kasper Lehikoinen vaihdettiin siinä kohtaa pois ja tamperelaislähtöinen Leevi Nikkinen luisteli tolppien väliin. Montaa minuuttia ei hänkään pystynyt nollaa pitämään, kun kultakypärä Jani Nyman nosti läheltä ylös ja joukkueensa jo kahden maalin johtoon. Joensuulaiset kuitenkin onnistuivat vielä erän loppupuolella yhden ylivoimamaalin iskemään, joten tauolle mentiin 2-3 tilanteessa.

Toisessa erässä Kiekko-Pojat painoi päälle ja KOOVEE puolusti pyrkien vastahyökkäyksillä pääsemään maalintekoon. Tämä ei onnistunut, mutta nuorisoketju käytti hyväkseen kotijoukkueen huolimattomuuden omalla alueellaan. Nikolai Hakalan vuoro päästä nostamaan kiekko maalin kattoon Nymanin sekä Joona Korhosen esityöstä. Enempää maaleja ei toisessa erässä enää nähty, joten KOOVEE pääsi kolmanteen erään puolustamaan kahden maalin johtoaan.

Joensuulaiset onnistuivat lisäämään vielä yhden pykälän vauhtia omaan peliinsä ja KOOVEE joutui tyytymään puolustuskantaan. Työhaalarit päällä puolustanut joukkue olisi varmaan kestänytkin isäntien rynnistyksen, mutta lukuisat jäähyt alkoivat väsyttämään avainpelaajia. Melkoisen heppoisasti vihelletty JJ Ilvessuon jäähy osoittautui lopulta käännekohdaksi. Kiekko-Poikien kultakypärä Nicolas Werbik onnistui lopulta Valtosen ohittamaan ja siitä kotijoukkue sai lisää vettä myllyynsä.

KOOVEE ei pystynyt omaa peliään tässä kohtaa rauhoittamaan, vaan pian kiekko oli uudestaan omassa maalissa ja peli tasoissa. Näin jälkiviisaana voi todeta, että siinä kohtaa olisi kannattanut ottaa viimeistään aikalisä ja rauhoitella pelaajia, sillä ainoastaan 21 sekuntia ja kotijoukkue siirtyi jo johtoon.

Kotijoukkue otti hiukan jalkaa pois kaasulta ja KOOVEE pääsi jälleen peliin mukaan. Ilman maalivahtia joukkue pääsi jo lähelle tasoitusta, mutta onnettaren apu oli jo käytetty loppuun. Isännät onnistuivat vielä yhden maalin iskemään KOOVEEn tyhjään verkkoon.

Raskas viikko on nyt takanapäin ja kotiinpaluun jälkeen on aika keskittyä tulevan viikon kahteen kotiotteluun. Keskiviikkona vastassa on FPS ja lauantaina Hakametsään saapuu K-Espoo. Niissä otteluissa toivotaan myös kannattajien tukea, jotta joukkue pääsee jälleen takaisin voittojen tielle. Saavu sinäkin hallille kannustamaan KOOVEE kotivoittoihin!

1. erä
 02:26#15 Antoine Herpin (1) 0-1
#23 Erik Heikkilä (1)
#26 Miska Hattunen (1) 1-1
#11 Jani Taskula (3) , #47 Oskari Seppälä (3)
05:33 
 06:00#21 Valtteri Välimäki (1) 1-2
#27 Jesper-Juhani Ilvessuo (6)
Maalivahdin vaihto: #32 Kasper Lehikoinen ulos, #30 Leevi Nikkinen sisään06:00 
 07:28#33 Jani Nyman 2 min kampitus
 10:21#33 Jani Nyman (8) 1-3
#19 Nikolai Hakala (3) , #17 Joona Korhonen (4)
#34 Ville Sivonen 2 min korkea maila10:35 
 15:35#27 Jesper-Juhani Ilvessuo 2 min huitominen
#16 Aaron Miller (10) 2-3 YV
#6 Niko Kuiri (5) , #89 Nicolas Werbik (17)
16:58 
2. erä
 33:22#19 Nikolai Hakala (2) 2-4
#17 Joona Korhonen (5) , #33 Jani Nyman (9)
#5 Santeri Koponen 2 min kiinnipitäminen38:12 
#89 Nicolas Werbik 2 min mailasta kiinnipitäminen38:23 
3. erä
 47:44#33 Jani Nyman 2 min pelin viivyttäminen – kiekko katsomoon
 49:21#17 Joona Korhonen 2 min poikittainen maila
 49:21#6 Juuso Walli 2 min väkivaltaisuus
#16 Aaron Miller 2 min väkivaltaisuus49:21 
JoKP aikalisä51:03 
 51:46#27 Jesper-Juhani Ilvessuo 2 min poikittainen maila
#89 Nicolas Werbik (6) 3-4 YV
#4 Aatu Luusuaniemi (9) , #84 Eemeli Jeskanen (4)
52:45 
#84 Eemeli Jeskanen (4) 4-4
#4 Aatu Luusuaniemi (10) , #6 Niko Kuiri (6)
55:28 
#19 Jonne Brygger (3) 5-4 VM55:49 
 57:48KOOVEE aikalisä
 57:48Maalivahti ulos: #35 Joonas Valtonen
#4 Aatu Luusuaniemi (7) 6-4 TM59:05 
 59:05#6 Juuso Walli 5 min estäminen (#20 Eemeli Mäki)
 59:05#6 Juuso Walli 20 min estäminen – pelirangaistus
 59:05Maalivahti sisään: #35 Joonas Valtonen
Maalivahdit
#32 Kasper Lehikoinen 2+0+0=2Torjunnat#35 Joonas Valtonen 14+13+18=45
(pois: 57:48-59:05)
#30 Leevi Nikkinen 5+9+11=25  
Pisteet
#4 Aatu Luusuaniemi 1+2=3 #19 Nikolai Hakala 1+1=2
#84 Eemeli Jeskanen 1+1=2 #33 Jani Nyman 1+1=2
#89 Nicolas Werbik 1+1=2 #17 Joona Korhonen 0+2=2
#6 Niko Kuiri 0+2=2 #15 Antoine Herpin 1+0=1
#19 Jonne Brygger 1+0=1 #21 Valtteri Välimäki 1+0=1
#26 Miska Hattunen 1+0=1 #23 Erik Heikkilä 0+1=1
#16 Aaron Miller 1+0=1 #27 Jesper-Juhani Ilvessuo 0+1=1
#47 Oskari Seppälä 0+1=1  
#11 Jani Taskula 0+1=1  
Rangaistukset
4 x 2 min = 8 min 6 x 2 min + 1 x 5 min + 1 x 20 min = 37 min
Aloitusvoitot
18 + 11 + 14 = 43 10 + 9 + 11 = 30
Ylivoimapeli
2Yv-maalit0
6Yv-kerrat3
40.0 %Yv-prosentti0.0 %
08:54Yv-aika04:11
Laukaisukartta
6Maali4
21Ohi11
45Torjuttu27
3Blokattu9
75Yhteensä51