Keskiviikon vieraat saapuvat Keuruulta

Tampereen KOOVEE saa tänään vieraakseen KeuPa HT:n, joka on ollutkin hankala vastustaja tällä kaudella. Kauden kaksi aikaisempaa kohtaamista ovat päättyneet keuruulaisten voittoihin, joten KOOVEE:n on aika alkaa maksella kalavelkoja.

Viime aikoina KeuPa on ollut hiukan alavireinen, viidestä viimeisimmästä ottelustaan se on voittanut ainoastaan yhden. Sarjassa tällä hetkellä viidentenä oleva KeuPa on toisena olevaa KOOVEE:ta neljä pistettä perässä. KOOVEE voitti edellisessä ottelussaan Hokin 6-2 ja hakee nyt toista perättäistä voittoa. Seitsemään viimeisimpään peliin tuli ainoa tappio viime keskiviikkona Ketterää vastaan.

KeuPan kultaista kypärää kantaa 28-vuotias Janne Kumpulainen, joka onkin varsinainen syöttökone. Hän on kerännyt tehot 3+21 pelaamissaan 19 ottelussa. Maalinteossa puolestaan on parhaiten onnistunut Janne Kettunen 13 osumallaan. Maalinsuulla ovat vuorotelleet Niko Parkkinen ja Nico Viksten. KOOVEE:lla kultainen kypärä on jo pitkään kuulunut Otto Mäkiselle, jonka tehot ennen illan ottelua on 4+17. Ketjukaverinsa Miika Heikkilä on joukkueen paras maalintekijä kymmenellä osumallaan. Torjuntavastuun on ensisijaisesti kantanut Mestiksen marraskuun All Stars-kentälliseenkin valittu Eetu Mäkiniemi. Ottelukohtaisella sopimuksella KOOVEE:seen liittynyt Eero Savilahti todennäköisesti on illan kokoonpanossa mukana.

Ottelu alkaa tänään klo 18.30 Hakametsässä. Liput kannattaa hankkia ennakkoon täältä: https://www.seat4.me/tapahtuma/koovee/koovee-keupa-ht-2019-3