K-Vantaa oli kotonaan niukasti KOOVEEta parempi

K-Vantaa oli kotonaan niukasti KOOVEEta parempi

K-Vantaa – KOOVEE  5-3 (1-0, 2-1, 2-2)

KOOVEE ei pystynyt voittoa Vantaalta raapimaan, vaan tauolle lähdetään vierastappio niskassa. Tänäänkään ei KOOVEE ollut riittävän valmis ottelun alussa, vaan kotijoukkue pääsi peräti kolmen maalin johtoon. Avausmaalin kotijoukkue iski jo puolen minuutin pelin jälkeen. Kahdesti KOOVEE nousi maalin päähän, mutta tasoihin eivät otteet kuitenkaan riittäneet.

KOOVEEn maalinteon aloitti toisen erän loppupuolella Juuso Walli, jonka raudanluja laukaus siniviivalta painui takaylänurkkaan. Wallin otteet KOOVEEn paidassa ovat olleet sen verran vakuuttavia, että kutsu takaisin Poriin Ässien riveihin saattaa olla lähellä. Syöttöpiseet tuohon maaliin saivat JJ Ilvessuo sekä Eppu Varjamo.

Juuso Wallin tykki puhui jälleen raskasta kieltään

Kolmas erä oli eilisen lailla KOOVEEn paras erä. Etsikkoaikaa kotijoukkue tarjoili KOOVEElle päätöserän alussa, kun Tommi Laakson maila repi Wallin naamaan verta vuotavan haavan. Viisiminuuttisen aikana KOOVEElla olisi ollut mahdollisuus useampaan ylivoimamaaliin, mutta maali syntyi vasta sekunti rangaistuksen loppumisen jälkeen. Tuon maalin pääsi irtokiekosta nostamaan maaliin Petteri Haveri ja syöttöpisteet Karri Aholle  sekä Jani Nymanille.

Petteri Haveri toi KOOVEEn maalin päähän

Kauaa ei KOOVEE maalin päässä pysynyt, sillä minuutin päästä iski illan tehomies Niclas Tenhovuori kotijoukkueen jälleen kahden maalin johtoon. Vielä kertaalleen KOOVEE pääsi maalin päähän, kun kauden avausmaalinsa laukonut Janne Seppänen nostatti joukkueensa taistelutahtoa. Syöttöpisteet merkittiin Nymanille sekä Varjamolle.

Janne Seppänen iski kauden avausosumansa

KOOVEEn kirivaihde oli hyvä, mutta tulokseton. Reilu kaksi minuuttia ennen erän päätöstä, otti Vesa Viitakoski aikalisän ja samalla tänään maalilla torjuneen Kari Piiroisen pois maalilta. Tämä yritys kuitenkin kuivui kasaan, kun kapteeni Jeremi Wehmas sai kaksiminuuttisen. Loppunumeroiksi 5-3 iski K-Vantaa ainoastaan kuusi sekuntia ennen summeria tyhjään KOOVEE-maaliin.

Ottelun jälkeisessä haastattelussa Viitakoski harmitteli heikkoa otteluun lähtöä.

Tänään alettiin pelaamaan vasta, kun löysät oli jo housuissa. Ei oltu riittävän valmiita ja liian helposti päästettiin K-Vantaa kolmen maalin karkumatkalle. Myös eilen meillä oli huono avauserä, joten jotain häikkää meidän latauksessa nyt on. Menee osittain myös valmennuksen piikkiin.

Vesa Viitakoskella riittää mietittävää

Tappion myötä joukkueen tilanne sarjataulukossa ei näytä kovin hyvältä, sijoitus on vasta 12. Vesku myöntää alkukauden olleen vaikea.

Onhan meillä ollut todella vaikea alkukausi, se näkyy myös sarjataulukosta. Meidän pelaamisemme ei ole sillä tasolla, millä sen pitäisi olla. Nyt alkava tauko käytetään osittain lepäämiseen, mutta pitää sisällään myös harjoittelua. Paljon meillä on vielä töitä tehtävänä.

KOOVEEn seuraava peli on vasta tiistaina 16.11. Turussa TUTO Hockeyn vieraana. Hakametsässä KOOVEE pelaa seuraavan kerran torstaina 18.11. SaPKo:a vastaan. Tervetuloa silloin kannustamaan KOOVEE jälleen kotivoittoon!

1. erä
#44 Aapo Ahola (2) 1-0
#12 Joni Piipponen (4) , #86 Kristjan Kombe (4)
00:30 
2. erä
#11 Atte Mäkinen (2) 2-0
#22 Tomi Purmola (2) , #3 Niko Mikkola (4)
22:27 
#81 Erik Embrich (3) 3-0
#13 Niclas Tenhovuori (2) , #12 Joni Piipponen (5)
25:03 
#63 Tommi Laakso 2 min kiinnipitäminen26:17 
 35:07#6 Juuso Walli (4) 3-1
#27 Jesper-Juhani Ilvessuo (4) , #28 Eppu Varjamo (3)
#63 Tommi Laakso 2 min sukeltaminen38:31 
 38:31#27 Jesper-Juhani Ilvessuo 2 min koukkaaminen
3. erä
 42:04#22 Vili-Jesper Koivula 2 min polvitaklaus
#63 Tommi Laakso 5 min korkea maila (#9 Joonas Rinnetmäki)45:58 
#63 Tommi Laakso 20 min korkea maila – pelirangaistus45:58 
 50:59#14 Petteri Haveri (2) 3-2
#11 Karri Aho (1) , #33 Jani Nyman (7)
#13 Niclas Tenhovuori (2) 4-2 VM
#86 Kristjan Kombe (5) , #12 Joni Piipponen (6)
51:55 
 55:46#24 Janne Seppänen (1) 4-3
#33 Jani Nyman (8) , #28 Eppu Varjamo (4)
 57:52KOOVEE aikalisä
 57:52Maalivahti ulos: #30 Kari Piiroinen
 58:56Maalivahti sisään: #30 Kari Piiroinen
 58:56#18 Jeremi Wehmas 2 min epäurheilijamainen käytös
 59:13Maalivahti ulos: #30 Kari Piiroinen
#13 Niclas Tenhovuori (3) 5-3 YV, TM
#8 Miro-Pekka Saarelainen (8) , #86 Kristjan Kombe (6)
59:54 
 59:54Maalivahti sisään: #30 Kari Piiroinen
Maalivahdit
#70 Samuli Tervo 4+9+7=20Torjunnat#30 Kari Piiroinen 12+10+7=29
(pois: 57:52-58:56, 59:13-59:54)
Pisteet
#13 Niclas Tenhovuori 2+1=3 #33 Jani Nyman 0+2=2
#86 Kristjan Kombe 0+3=3 #28 Eppu Varjamo 0+2=2
#12 Joni Piipponen 0+3=3 #14 Petteri Haveri 1+0=1
#44 Aapo Ahola 1+0=1 #24 Janne Seppänen 1+0=1
#81 Erik Embrich 1+0=1 #6 Juuso Walli 1+0=1
#11 Atte Mäkinen 1+0=1 #11 Karri Aho 0+1=1
#3 Niko Mikkola 0+1=1 #27 Jesper-Juhani Ilvessuo 0+1=1
#22 Tomi Purmola 0+1=1  
#8 Miro-Pekka Saarelainen 0+1=1  
Rangaistukset
2 x 2 min + 1 x 5 min + 1 x 20 min = 29 min 3 x 2 min = 6 min
Aloitusvoitot
6 + 11 + 12 = 29 10 + 14 + 13 = 37
Ylivoimapeli
1Yv-maalit0
2Yv-kerrat2
50.0 %Yv-prosentti0.0 %
02:58Yv-aika07:00
Laukaisukartta
5Maali3
17Ohi24
29Torjuttu20
3Blokattu5
54Yhteensä52