Joona Koppanen isossa roolissa KOOVEEssa

Joona Koppanen isossa roolissa KOOVEEssa

Yksi Mestiksen mielenkiintoisimmista pelaajista on eittämättä NHL-seura Boston Bruinsin organisaatiosta KOOVEEssa lainasopimuksella pelaava Joona Koppanen. KOOVEEn junioreista Ilveksen kautta Pohjois-Amerikkaan siirtynyt Joona kuului myös ikäluokkansa maajoukkueisiin ja on lähes sata peliä ehtinyt pelaamaan AHL:ssa. Viime kausi Pohjois-Amerikassa päättyi hiukan yllättäen, eikä uuden kauden alkamisestakaan ole vielä täyttä varmuutta. Siksi Joonakin nähdään jälleen KOOVEEn paidassa.

”Viime kaudesta jäi hiukan kaksijakoiset fiilikset. Joukkueella (Providence Bruins) oli todella hyvä voittoputki päällä ja oma pelaaminen oli parantunut syksystä huomattavasti. Harmittavasti kausi sitten päättyi juuri kevään kynnyksellä. Olin kovasti tehnyt töitä ja taistellut peliajasta ja onnistumisia oli alkanut tulemaan, siksikin harmitus on melkoisen suuri.”

Joona palasi Suomeen sekä harjoittelemaan että koronaa pakoon. Ohjeet itsensä kehittämiseen tuli Bruinsin valmennukselta ja yhä edelleen palavereita pidetään, toki ainoastaan etänä. Kysyntää Joonallakin oli syksyn aikana, mutta vallitsevat olosuhteet vaikuttivat siihen, että tuttu ja turvallinen ympäristö valkoitui sijoituspaikaksi.

”Suomessa on niin hyvä terveydenhuolto, ettei täältä oikein viitsinyt mihinkään Keski-Eurooppaankaan lähteä. Hiukan siinä ensin ajattelin katsella, mitä vaihtoehtoja olisi vielä tulossa, mutta pelaamaan teki kovasti mieli. Olin kuukauden päivät jo treenannut KOOVEEn kanssa ja kun Mestiksen alku alkoi häämöttää, niin halusin päästä tosipeleihin mukaan. Pelaaminenhan se kehittää kaikkein eniten ja nyt oli tarjolla isoa roolia. KOOVEEssa olen kuitenkin juniorivuosina pelannut, niin olihan se hienoa pukea taas tuttu peliasu päälle.”

Joona sai vierelleen Liam Finlayn sekä Niko Lahtisen, joita hän vuolaasti kehuu. Kunhan isomman kaukalot niksit muistuvat kunnolla Joonan mieleen ja he saavat enemmän yhteisiä peliminuutteja alle, niin tulosta on lupa odottaa.

”Kyllähän isommassa kaukalossa tuntuu olevan enemmän aikaa ja tilaa pelata, eiköhän siihen kohta jo sopeudu. Ketjukaverit on ainakin todella taitavia ja maalinälkäisiä, meikäläiselle jää rooliksi heitellä lättysyötöt lapaan. Mestis muutoin vaikuttaa todella hyvältä sarjalta. Laadukkaita nippuja tuntuu olevan enemmänkin. Tämän viikon vastustaja K-Vantaa varsinkin vaikuttaa kovalta nipulta. Varmasti tulee pelitempo nousemaan edellisistä peleistä ja fyysisyys ja kamppaileminen lisääntymään.”

Joona on siis lainasopimuksella KOOVEEssa, joten saattaa olla ettemme saa nauttia hänen panoksestaan aivan täyttä kautta.

”Päivä kerrallaan tässä mennään, tietysti muutoinkin koronasta johtuen. Yhtään ei vielä tiedä, koska paluu tapahtuu. Terveystilanne varsinkin Yhdysvaltojen puolella on melko huolestuttava. Siihen asti pistetään kaikki likoon KOOVEEn puolesta.”

Tänään Joona johtaa tuttuun tapaa omaa ketjuaan klo 18.30 Hakametsässä alkavassa ottelussa K-Vantaata vastaan.

Kotiottelun liput ostettavissa ennakkoon täältä: https://www.seat4.me/tapahtuma/koovee/koovee-k-vantaa-2020-1

Pidetään kaikki yhdessä korona loitolla ja varmistetaan sarjojen pelaaminen eli muista:

  • ÄLÄ SAAVU SAIRAANA HALLILLE
  • HUOLEHDI KÄSIHYGIENIASTA
  • MUISTA TURVAVÄLI 1-2 M MYÖS KÄYTÄVILLÄ
  • HUOMIOTHAN TURVAVÄLIN MYÖS KATSOMOSSA ISTUESSASI
  • YSKI JA AIVASTA AINA HIHAASI
  • SUOJAMASKIN KÄYTTÄMINEN ON ERITTÄIN SUOSITELTAVAA
  • SUOSITTELEMME KORONAVILKUN KÄYTTÖÄ