JATKOA KOTIVOITTOJEN PUTKELLE LUVASSA

Sarjan kärkijoukkueihin lukeutuva Jokipojat saapuu tänään Hakametsään. Kovaa taistelua suorasta säilymisestä käyvä KOOVEE taistelle kynsin ja hampain pisteistä ja luottaa kotiyleisön tukeen illan ottelussa.

Keskiviikkona KOOVEE teki jälleen todella vahvan nousun päätöserässä, kun se viimeisten seitsemän minuutin aikana nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta kahden maalin voittoon. Vielä kun muistetaan joukkueen upea nousu Turussa ohi vahvasta TUTOsta, niin joukkue on jälleen antanut näyttönsä sitkeydestään ja voitontahdostaan.

Keskiviikkona illan sankariksi nousi Santeri Sillanpää, joka illan ensimmäisellä osumaan herätti koko joukkueen tuohon taisteluun. Illan saldo lopulta 2+1 hänelle. Erityismaininta myös hyökkääjä Riku Sihvoselle ja koko ylivoimakentälliselle, sillä nyt pitkään harjoiteltu yv-kuvio onnistui aivan nappiin ja tuloksena ottelun voittomaali upealla laukauksella. Tomi Risteli oli totuttuun tapaan viimeisenä lukkona ja otti jälleen erittäin tärkeitä koppeja.

Jokipojat olivat kuuden ottelun pisteputkessa ennen keskiviikon kotiotteluaan Ketterää vastaan, joka sitten lopulta onnistui myös tuon putken katkaisemaan. Joensuulaiset olivat edellisen kerran jääneet kokonaan ilman pisteitä reilu kuukausi takaperin.

Jokipoikien puolustuksesta ovat poissa HIFK:hon palannut Elias Ulander sekä pitkää pelikieltoa kärsivä Lassi Raitanen. Joukkueen kultakypärä Joonas Larinmaa on osoittanut vaarallisuutensa ja ansaitsee KOOVEE-puolustuksen erityishuomion. Maalivahti Niilo Halonen puolestaan on ollut yksi sarjan parhaita maalivahteja, joten myös isäntien hyökkäyskalusto saa jälleen pistää kaiken peliin.

Joukkueet ovat kohdanneet toisensa tällä kaudella toisensa kahdesti. Molemmat ovat voittaneet omat kotiottelunsa, KOOVEE lokakuussa ja Jokipojat nyt tammikuun alussa. Tälle putkelle KOOVEE luonnolisesti on hakemassa jatkoa.

KOOVEEn edelliset ottelut

Jokipoikien edelliset ottelut

Edelliset keskinäiset ottelut

KOOVEE – KiVa 4 – 2

Jokipojat – Ketterä 2 – 3

Jokipojat – KOOVEE 4 -1

RoKi – KOOVEE 8 -2

Jokipojat – Hermes 2 – 1 vl

KOOVEE – Jokipojat 5 – 3

IPK – KOOVEE 6 – 2

Peliitat – Jokipojat 4 – 3 ja

 

TUTO – KOOVEE 4 – 5

Jokipojat – KOOVEE 4 -1

 

KOOVEE – SaPKo 4 -2

Ketterä – Jokipojat 5 – 8

 

 

KOOVEEn pistekärki

Jokipoikien pistekärki

Vili-Jesper Koivula 15 + 10 =25

Joonas Larinmaa 14 + 15 = 29

Ville Saloranta 14 + 10 = 24

Miro Väänänen 12 + 12 = 24

Erik Ahopelto 4 + 16 = 20

Janne Väyrynen 11 + 11 = 22

Niki Huovinen 6 + 11 = 17

Toni Leinonen 7 + 13 = 20

Julius Valtonen 6 + 9 = 15

Tatu Kokkola 11 +8 = 19

 

Seuraa heitä:

Tomi Risteli, KOOVEE: Huipputorjuja, tylstyttää vieraiden tehot

Riku Sihvonen, KOOVEE: Tekee hurjasti töitä läpi ottelun, nyt alkaa ne tehotkin jo löytyä

Santeri Sillanpää, KOOVEE: Hurjassa vireessä, edellispelin sankari

Joel Olkkonen, Jokipojat: Vahva ja isokokoinen pakki, onnistumisia kentän molemmissa päädyissä

Janne Väyrynen, Jokipojat: Isokokoinen ja röyhkeä hyökkääjä, hankala pideltävämaalin edustalla

Viljami Wacklin, Jokipojat: Hyvä kahdensuunnan sentteri, maalitili vielä avaamatta

 

Veikkauksen kertoimet illan otteluun:

1 – 3,55

X – 4,40

2 – 1,68

Jälleen aika oikein on Veikkaus kertoimensa asettanut. Samoin kuin keskiviikkona, on jopa vierasvoiton kerroin lähes pelattava, mutta kyllähän myös keskiviikon pelejä peilaten tuo kotivoiton pelaaminen tuntuu kaikkein houkuttelevimmalta.

 

Ottelu pelataan Hakametsän jäähallissa klo 18:30 alkaen.

Katsottavissa Elisa Viihde Sport 5-kanavalta. Lähetys alkaa klo 18:20

Liput ennakkoon: https://www.seat4.me/tapahtuma/koovee/koovee-jokipojat-2019

Tervetuloa kannustamaan KOOVEE voittoon!