Jani Nyman korostaa KOOVEEn merkitystä-"Oli lottovoitto päästä pelaamaan Mestistä"

Jani Nyman korostaa KOOVEEn merkitystä-"Oli lottovoitto päästä pelaamaan Mestistä"

KOOVEE on osoittanut olevansa tärkeä osa tamperelaista pelaajapolkua. Useampi yhteistyöseura Ilveksen pelaaja on ennen NHL-sopimustaan hankkinut tärkeää pelikokemusta KOOVEEn riveissä. Santeri Hatakka on jo NHL:ssä pelannutkin ja Roby Järventie sekä Eetu Mäkiniemi ovat loistaneet AHL:n puolella.

Samaa reittiä on kulkemassa myös Jani Nyman, joka odottaa tulevaa NHL:n varaustilaisuutta kuullakseen mikä seura hänet varaa. Aivan kuten Roby aikoinaan, sopeutui Jani todella nopeasti Mestiksen vauhtiin. Hänet valittiin kahdesti kuukauden tulokkaaksi, voitti ylivoimaisesti KOOVEEn sisäisen pistepörssin ja valittiin kauden päätteeksi Mestiksen parhaaksi tulokkaaksi. Suomi-paidassa hän saavutti kultaa Euroopan Nuorten Talviolympiafestivaaleissa sekä pronssia U18 MM-kisoista.

Katso Janin haastattelu ja muista osallistua hänen kultakypäränsä arvontaan KOOVEEn sometileillä