Hikinen avausilta päättyi lopulta niukkaan tappioon

koovee – peliitat 2 – 3 (1-2, 0-0, 1-1)

Mestiksen kevätkausi pyörähti käyntiin yhdellä ottelulla, jossa Hakametsään KOOVEEn vieraaksi saapui Heinolan Peliitat. Ennakkoasetelmien mukaan KOOVEE lähti otteluun suosikkina, mutta pitkän tauon jälkeen asetelmat olivat täysin uudet. Sitkeästi töitä tehnyt Peliitat onnistui jäädyttämään KOOVEEn vaarallisen hyökkäyspelaamisen, samalla hyödyntäen isäntien vaisun avauserän sekä maalinedustan pelaamisen.

Ottelu alkoi Peliittojen vahvalla luistelupelillä, johon KOOVEE ei aivan pystynyt vastaamaan. Peli pyöri isäntien päädyssä ja vajaan kuuden minuutin kohdalla joutui Henri Tuominen rikkomaan jäähyn arvoisesti. Reilu puoli minuuttia sitä ainoastaan kesti, kun Petteri Haveri pääsi maalin edestä kiekon laittamaan ohi Kimmo Rautiaisen. Tasoitus tuli kuitenkin melkoisen nopeasti, kun erittäin energinen nelosketju sai näyttävän hyökkäyksen pääteeksi iskeä kiekon vieraiden verkkoon. Veripalvelun punaista kypärää kantanut Eemeli Mäki tekijänä ja ketjukaverit Niklas Mattila ja Santeri Kananen syöttäjinä.

Eemeli Mäki toi KOOVEEN hetkeksi tasoihin avauserässä.

Peliitat pyrkivät ajamaan voimakkaasti KOOVEEn maalille ja toimittamaan sinne kiekkoja. Tällaisesta tilanteesta vieraat onnistuivat uudelleen johtoon pääsemään, kun Mestis-uransa ensimmäisen maalin iskenyt Niklas Virtanen pääsi maalin edestä ohittamaan Rautiaisen. KOOVEElla oli erässä omat paikkansa maalintekoon, mutta Kristian Tamminen ei suostunut toista kertaa kiekkoa selkänsä taakse päästämään.

Toisessa erässä asetelmat kääntyivät selvästi KOOVEEn eduksi. Isännät olivat saaneet koneet lämmitettyä siihen kuntoon, että Peliitoille jäi rooliksi koittaa pysyä perässä. Kahdesti KOOVEE-pelaajat pääsivät läpiajoonkin, mutta tulosta niistä ei tullut. KOOVEE onnistui luomaan pitkiä hyökkäyksiä ja luotua ihan mukavia maalipaikkojakin, mutta Tamminen maalillaan oli hyvässä vireessä. Ylivoima alkoi hiljalleen näyttämään hyvältä ja lupaavalta, yksi onnistuminen olisi ollut ansaittua, mutta sitä ei erässä kuitenkaan saatu.

Kolmannessa erässä molemmilla joukkueilla oli kova halu saada ottelusta voitto napattua ja peli aaltoili päädystä toiseen. Maalinteon aloitti KOOVEE, kun Niko Lahtisen upea rystylaukaus yllätti Tammisen heti erän alussa. Syöttöpisteet annettiin Santeri Sillanpäälle sekä kauden ensimmäisen pelinsä KOOVEEn mukana pelanneelle Santeri Aallolle.

Niko Lahtinen laukoi rystyltä illan komeimman osuman

Päätöserässä oli vauhtia ja tunnetta, mutta myös tarkkaa puolustamista. Molemmat joukkueet pystyivät hyvin pitämään vastustajan poissa aivan parhaimmilta tekopaikoilta. Yksi maali vielä kuitenkin nähtiin, kun kesken hyvän KOOVEEn pyörityksen Peliitat pääsi vastahyökkäykseen. Toiseen aaltoon syöttö takamiehelle, josta Markus Lahtinen pääsi iskemään ottelun voittomaalin päätöserän puolessa välissä. KOOVEE yritti raivoikkaasti vielä tasoitusta, myös ilman maalivahtia, mutta Peliittojen puolustus kesti loppuun asti.

Juuso Hahlin kuviot loppuminuuteille eivät tuottaneet tällä kertaa tulosta.

KOOVEE pelaa heti huomenna uudestaan, kun se matkaa Forssaan FPS:n vieraaksi. Senkin ottelun näet livenä Ruutu-palvelun kautta.