Juuso Walli Ässistä vahvistamaan KOOVEEta

KOOVEE saa juuri Mestiksen kauden avauksen kynnyksellä takalinjoille kokoa ja näköä kun Ässien Juuso Walli siirtyy lainalle. Toistaiseksi voimassa oleva lainasopimus astuu heti voimaan ja Juuso on käytettävissä jo torstain sarja-avauksessa Peliittoja vastaan. Juuso pelasi KOOVEEssa edellisen kerran kaudella 2018-19. Sen jälkeen hän oli kauden SaPKo:ssa ennen paluutaan kasvattajaseuraansa Ässiin.

Juuson vahvuudet ovat ennen kaikkea puolustuspäässä. Isokokoinen puolustaja pitää huolen siitä, että omalla maalivahdilla on torjuntarauha maalillaan eikä vastustajat pääse mailoineen sörkkimään irtokiekkojen toivossa. Hänestä löytyy myös johtajuutta niin kaukalossa kuin pukukopissakin ja on oiva lisä KOOVEEn puolustukselle.

Torstaina 23.9. klo 18.30 KOOVEE-Peliitat Hakametsässä. Tule, näe ja koe Suomen Viihdyttävintä Lätkää!