Raportti KJT-ottelusta

janne-anttila

KOOVEE matkusti viime lauantaina Hyrylään KJT:n vieraaksi. Koko alkukauden piinannut hidas liikkeelle lähtö oli KOOVEEN ongelmana tässäkin ottelussa ja KJT teki avausmaalin jo reilun minuutin pelin jälkeen. Kokoonpanoon palannut joukkueen kapteeni Mikko Sulonen toi KOOVEEN peliin kaivattua energiaa ja maalipaikkoja kertyi reilusti. Myös joukkueen puolustuspeli oli ensimmäisessä erässä kenties parasta, mitä on koko kaudella nähty. Erän loppupuolella hurjasta luisteluvoimastaan tunnettu Janne Anttila teki tasoitusmaalin, tässäkin ottelussa ahkerasti töitä tehneen Antti Törmäsen ja puolustuksen helmenä häärineen Joni Mäkelän esitöistä.

 

Toisessa erässä erityisesti Jimi Palanto oli todella lähellä tehdä useammankin maalin, on vain ajan kysymys koska ketsuppipullo aukeaa ja tämän pelaajan lahjakkuus alkaa näkyä entistä selvemmin myös tulostaululla. LeKistä lainassa olleet Mikko Saikkonen ja Markus Haapanen esittivät myös pirteitä otetteita, molemmilta löytyy selvästi hyvää pelisilmää. Toivottavasti heidät nähdään tulevaisuudessakin KOOVEEN kokoonpanossa. Anttila jatkoi tässäkin erässä hyviä esityksiään ja onnistui rakentamaan maalipaikkoja lähes joka kerta kentällä ollessaan.

 

Kolmas erä toi KOOVEELLE tullessaan uskon puutteen ja kun tamperelaiset eivät saaneet käytettyä paikkoja hyväkseen, iski vastustaja johtomaalin. Niilo Koskinen oli ottelussa jälleen huikeassa vireessä KOOVEEN maalilla ja piti tamperelaiset mukana ottelussa. Näkyvämmän kokoonpanon takana Kare Foudila pelasi tasaisen vahvan ottelun ilman isoja virheitä. KOOVEEN otteissa on alkukauteen verrattuna tapahtunut suuria harppauksia eteenpäin ja varsinkin kurinalainen pelaaminen on vähentänyt istuttujen kaksi minuuttisten määrää huomattavasti. Tässä ottelussa jäähyjä ei kertynyt kuin kaksi. KJT:n kolmas maali syntyi ottelun viimeisellä sekunnilla ja tuomari katsoi tarpeelliseksi viheltää yhden 10 minuutin käytösrangaistuksen KOOVEELLE ottelun jo loputtua, toivottavasti tässä ottelussa kuumenneet tunteet näkyvät tulevana viikonloppuna maaleina pohjoisessa, minne KOOVEE suuntaa seuraavaksi.

 

Teksti: Jenni Andrejev

Kuva: Carita Lohtander