KOOVEE kohtaa kovan Ketterän kahdesti

Suomen Cupin puolivälierät alkavat tänään. KOOVEElle tulee vieraaksi Imatran Ketterä. Molemmat joukkueet selvittivät tiensä viime kierrokselta jatkoon puhtaasti kahdella voitolla. KOOVEE kellisti HCIK:n sekä K-Vantaan kun Ketterä selvisi Hunters ja Pyry -peleistä voittajana.

Jatkoon mennään paras kahdesta systeemillä. Pelataan kaksi 60 minuutin ottelua ilman jatkoaikoja tai voittolaukauskilpailuita. Yhteispisteet ratkaisevat jatkoonpääsijän. Tarvittaessa 2.osaottelun jälkeen pelataan yksi 20 minuutin jatkoerä ja mikäli ottelu on vielä senkin jälkeen tasan, suoritetaan voittolaukauskilpailu.

2. osaottelu pelataan perjantaina 14.9. klo 18.30 Imatralla.

Joukkueet ovat edellisen kerran kohdanneet toisensa Suomi-sarjassa kaudella 2016-17. Tuolloin molemmat joukkueet voittivat oman kotiottelunsa. Joukkueiden kohtaamiset aikaisempina vuosina ovat olleet tasaisia. Kymmenestä edellisestä kohtaamisesta KOOVEE on voittanut kuusi.

Juha Pajuojan mietteet ottelupariin:

  • Lähdetään ihan mukavalla mielellä haastamaan Ketterää kahdesti tällä viikolla. Nämä pelit ovat hyvää valmistautumista koviin peleihin ja sarjaan. Yksi sarjan ennakkosuosikeista mielestäni.
  • Olemme saaneet pelaamista paremmaksi päivä päivältä, mutta kyllähän tässä vielä töitä riittää. Näitä kovia pelejä tarvitaan, jotta nähdään missä ollaan ns. riittävällä tasolla ja missä puolestaan on vielä enemmän korjattavaa.
  • Lähdemme tavoittelemaan toista peräkkäistä ehjää 60 minuutin peliä. Vastus on taas astetta kovempi, joten kyllä meille riittää haastetta.
  • Ilveksestä saadaan pari hyökkääjää lainalle, sillä meillä olisi muutoin parin miehen vajausta. Ville Lehtonen on vielä toipilaana ja juuri sopimuksen tehnyt Valtteri Peltonen on palveluksessa armeijan harmaissa ja estynyt ainakin tämän päivän peliin osallistumaan.

Ketterän päävalmentaja Maso Lehtonen puolestaan kertoili seuraavaa pieni pilke silmäkulmassaan:

  • Mukava päästä kohtaamaan kovassa nousussa oleva KOOVEE tässä vaiheessa
    Suomen Cupia. Ei olla vielä pelattu Mestis joukkueita vastaan, joten
    siitäkin johtuen mielenkiintoiset ottelut tulossa.
  • Haetaan koostumuksia ja hiotaan pelitapoja. Tavoitteenamme olla
    jokaisessa pelissä askeleen edempänä edellistä peliä.
  • Toivottavasti saadaan hyvä startti illan peliin, eikä Haka2:sen
    maalattu katto kirkkaine valoineen pääse häikäisemään

Ottelu alkaa tänään klo 18.30 ja pelipaikkana Haka 2.

Lippujen hinnat tänään:

– 10€ / AIKUISET

– 5€ / ERITYISRYHMÄT ( lapset 12-17 v, opiskelijat, eläkeläiset, varusmiehet, työttömät, pyörätuolin kanssa)

– LAPSET ALLE 12 VUOTTA pääsevät ilmaiseksi harjoituspeleihin ja Suomen Cupin otteluihin

– Smartum Liikunta- ja kulttuuriseteli käy maksuvälineenä

– Kausikortti ei ole käytössä harjoituspeleissä eikä Suomen Cupin otteluissa

 

Ottelu näkyy Elisa Viihde Sport 4 -kanavalta. Lähetys alkaa klo 18.20

Liveseuranta tuttuun tapaan: http://www.mestis.fi/

 

TERVETULOA KANNUSTAMAAN KOOVEE VOITTOON!