KOOVEE – KeuPa HT 1-6

Jääkiekon Suomen Cupin toisella kierroksella vastakkain arvottiin Tampereen KOOVEE ja KeuPa HT. Haka 2:ssa pelattu ottelu sujui enimmäkseen Mestis-joukkue KeuPan komennossa ja lopputulokseksi kirjattiin ansaitusti vieraiden voitto lukemin 1-6 (0-3, 1-0, 0-3).

Kilpa-Veljien ainokaisen iski tuore vahvistus Henri Sandvik. Dynamo-vahti Niklas Nalli merkkautti ottelussa 47 torjuntaa.

KOOVEE-käskijä Jyrki Rantala kommentoi ottelua seuraavasti:

– Tosi hieno homma, että jääkiekon Suomen Cup herätettiin henkiin. Meillä oli hyvä lataus ottelun alla ja lähdettiin tosissaan hakemaan voittoa ja jatkopaikkaa.

– Ihan erilainen tunnelma tavalliseen harjoituspeliin verrattuna. Katsomossakin oli tavallista enemmän väkeä tänään.

– Suomen Cup on loistava konsepti. Toivottavasti sille saadaan jatkoa myös ensi kaudella. Cup-asetelma on hienosti piristänyt syyskautta monella paikkakunnalla.

– Parempi joukkue voitti, ei kahta sanaa. Kaveri oli varsinkin ottelun alussa meitä valmiimpi pelaamaan.

– Oltiin ensimmäisessä erässä heikkoja. Toiseen erään parannettiin ja saatiinkin kavennus aikaiseksi. Kolmas erä oli taas meiltä sekavaa pelaamista.

– Tänään oli huippujoukkue vastassa. Meidän olisi pitänyt voittaaksemme pelata lähes virheetöntä peliä ja onnistua sataprosenttisesti tekopaikoissa.

– Onnistujia olivat nuori puolustaja Jesper-Juhani Ilvessuo, Niklas Kumpu, Henri Sandvik ja jälleen hyvin torjunut Niklas Nalli.

KOOVEE toimii huomenna isäntänä perinteisessä Heino Pullin muistoturnauksessa. Millä mietteillä kohti huomista:

–  Hieno perinne, että meillä on oma turnaus. Ollaan saatu mielenkiintoisia joukkueita mukaan ja varmasti nähdään jännittäviä otteluita koko päivän ajan.

– On kiva saada testattua oman joukkueen erilaisisia kokoonpanoja, mutta samalla pääsemme näkemään tulevia vastustajia aitiopaikalta.

– Lähdetään huomenna tuoreella miehistöllä aamupeliin ja pyritään pelaamaan voittavaa jääkiekkoa jokaisessa turnauksen ottelussamme.