KOOVEE ja K-Vantaa kohtaavat tänään Suomen Cupissa

Suomen Cupin 3.kierroksen päätöskierros on tänään. Lohkovoitosta sekä jatkopaikasta taistelevat KOOVEE ja K-Vantaa voittivat helpohkosti HCIK:n ja tänään katsotaan kumpi joukkue pääsee jatkamaan cupin puolivälieriin.

  • Kyllä me lähdetään jatkopaikkaa hakemaan. Eilinen peli oli meiltä hyvä ja nollapeli vieraskentältä on aina osoitus puolustuspelin onnistumisesta, päävalmentaja Juha Pajuoja kertoo.

Pajuojan mukaan joukkue on mennyt askel askeleelta eteenpäin ja uskoo joukkueen olevan valmis kolmen viikon päästä alkavaan Mestis-kauteen.

  • Tarkoitus oli aika lailla samalla kokoonpanolla tänään pelata kuin eilenkin, mutta sen verran kolhuja saatiin että tarkistetaan tilanne vielä päivän aikana. Tänään on kuitenkin kova peli tulossa, Pajuoja jatkaa.

Vastustaja K-Vantaa voitti oman HCIK-pelinsä peräti 8-0 ja joukkueen ykköstykkinä oli Sami Salminen (3+1). Salminen on alunperin HIFK:n junioreita sekä nuorisomaajoukkueiden vakikasvo, joka vietti 5 vuotta USA:n juniorisarjoissa. Viime kauden loppupuoliskon hän edusti TUTOa Mestiksessä. Vantaalaisten pukukopin ovella kävi kesän aikaina puhuri ja pelaajalista vaihtuikin melkoisesti. Heillä on kuitenkin riveissään useita nuoria pelaajia, jotka hakevat vauhtia A-nuorten pelien jälkeen kohti Liigaa.

KOOVEEn kokoonpanoa odotellessa nostetaan esille eilen uusina kasvoina esiintyneet Kim Strömberg sekä Eeli Pajuoja. Kokenut Strömberg edusti kolme edellistä kautta SaiPaa Liigassa ja nähtäväksi jää, saadaanko hänet jäämään KOOVEEn riveihin. Nuori, toisen polven jääkiekkoilija, Pajuoja puolestaan on Ilveksen junioreita.

Mielenkiintoinen yhteensattuma tälle päivälle on se, että tänään pelataan myös A-nuorten Mestiksen ottelu KOOVEEn ja K-Vantaan välillä klo 14 Haka 2:ssa. Kannattaa siis saapua hallile jo hyvissä ajoin, ja kannustaa KOOVEE kahteen voittoon vantaalaisista.

Ottelu alkaa klo 17.00 Haka 2-hallissa. Sitä ennen A-nuorten Mestisottelu KOOVEE-KVantaa klo 14 alkaen.

Lippujen hinnat tänään:

– 10€ / AIKUISET

– 5€ / ERITYISRYHMÄT ( lapset 12-17 v, opiskelijat, eläkeläiset, varusmiehet, työttömät, pyörätuolin kanssa)

– LAPSET ALLE 12 VUOTTA pääsevät ilmaiseksi harjoituspeleihin ja Suomen Cupin otteluihin

– Smartum Liikunta- ja kulttuuriseteli käy maksuvälineenä

– Kausikortti ei ole käytössä harjoituspeleissä eikä Suomen Cupin otteluissa

 

Ottelua ei livestriimata.

TERVETULOA KANNUSTAMAAN KOOVEE VOITTOON!