KOOVEE – Hokki 4-3 JA

Tampereen KOOVEE punnersi arvokkaan kotivoiton Hakametsässä sunnuntaina. Vastustajaksi saapunut Kajaanin Hokki oli alussa altavastaajana, mutta osoitti sitkeytensä ja onnistui viime sekuntien tasoituksen myötä viemään ottelun jatkoajalle. Ottelun ratkaisijaksi nousi Dynamon Niko Lahtinen, joka siirsi kiekon 43 kertaa torjuneen Hokki-maalivahti Severi Kinnusen taakse ajassa 63.52. Lopputulos KOOVEE – Hokki 4-3 JA (3-1, 0-0, 0-2, 1-0).

Kilpa-Veljien parhaina pistemiehinä ottelussa esiintyivät Jimi Palanto 2+1, Antti Hilden 1+1 ja Niko Lahtinen 1+0. Dynamon maalissa pelannut Niilo Koskinen saavutti tilastoihin voiton ja merkkautti ottelussa 25 torjuntaa.

KOOVEE-valmentaja Mikko Manninen kommentoi ottelua seuraavasti:

– Tänään meiltä kaksi erää hyvää pelaamista. Kolmannessa erässä oltiin huolimattomia kiekon kanssa. Ei tehty paikoista maalia ja annettiin Hokin tulla tasoihin.

– Voitto ja kaksi sarjapistettä. Enemmänkin oli tarjolla, mutta näillä mennään.

– Alivoimapelaamisemme oli tänään hyvää. Lisäksi ylivoimalla onnistuttiin tekemään kaksi maalia.

KOOVEE pelaa seuravaan kerran tulevana viikonloppuna. Lauantaina on vuorossa uusintakohtaaminen Hokkia vastaan Kajaanissa. Sunnuntaina KOOVEE pelaa Oulunsalossa AIK/Laser HT:ta vastaan. Millä ajatuksilla alkavaan viikkoon ja tulevan viikonlopun vieraspeleihin?

– Mielenkiintoinen vieraskiertue tulossa. Kaksi kovaa kotijoukkuetta vastassa. Tiukkaa vääntöä sarjapisteistä luvassa.

– Tullaan viettämään paljon aikaa yhdessä viikonlopun reissun myötä, joukkue hitsautuu hyvin yhteen sen aikana.

Ottelun tilastot

Katso ottelun kooste KOOVEETV:stä.

 

 

SEURAAVA KOTIOTTELU

  VS. 

KOOVEE – MUIK HOCKEY// KE 6.12. KLO 15.00 HAKAMETSÄ

 

EDELLINEN OTTELU

  VS. 

KOOVEE – HOKKI 4-3 JA