Kiekkokopla – KOOVEE 5-4

Vaikeaa ottelua kommentoivat valmentaja Mikko Manninen sekä kavennusmaalin iskenyt puolustaja Joni Mäkelä.
Mikko Manninen oli pettynyt joukkueen esitykseen.

1. Mitä sulla on päällimmäisenä mielessäsi tästä pelistä?
– Vituttaa, se on se päälimmäinen. Kyllä ottaa päähän todella paljon. Nolla pistettä tältä turneelta, niin eihän tää ollut mitään mitä haettiin. Lähelle päästiin, mutta ei riittänyt.

2. Mikä teillä oli se ratkaiseva ongelma tänään? 
– Me oltiin ihan itse meidän ongelma. Se alku 37 minuuttia oli, melkein voisi sanoa, paskinta kiekkoa. Kyllä kaikki tehtiin. Meillä oli kummiskin se kokemus siitä viime pitkästä reissusta. Eka oli kovaa JHT:ta vastaan sillon peli, pystyttiin tuleen peliin mukaan, vaikka oltiin unessa taas se alku sillon ja Ketterän kanssa eilen oli hyvä peli ja hyvä tekeminen. Sitten kyllä tänään unohtui kaikki. Ei se oo enää sattumaa, se on ihan noista jätkistä kiinni, miten sä ite valmistaudut. Kyllä me pyrittiin joukkueena ja kaikkee tehdä sillain, että olis parhaat mahdolliset lähtökohdat ja puhuttiin siitä, että ei voida lähtee niin kun viimeksi siihen toiseen peliin, mutta eihän sinne mitään tarttunut. Vastuu on pelaajilla, siinä pelaamisessa ja valmistautumisessa.

3. Mitä mieltä olit jäähykurista?
– No kyllä sen nyt näki helvetin hyvin, miten se kesti. Siihen loppuun pari hyökkäyspään jäähyä ja muutenkin niitä oli aika paljon. Mun mielestä se on ihan typeryyttä vaan. Ollaan hirvee flow saatu ja ollut paikat siinä laittaa voittomaalikin ja sitten otetaan tommoisia jäähyjä, mitä ei tarvii ottaa. Ensimmäinen hyökkäyspäässä se siinä lopussa, ihan turha kamppi ja sitten se toinen jäähy, meillä on 3-1 ylivoimatilanne ja sitten pyöri kaverilla ja siitähän ne ratkaisi sen kolme pistettä, ihan annettiin pois ne.

4. Mitä pitää parantaa seuraavaan peliin?
– No tän pelin jälkeen pitää parantaa IHAN KAIKKEA. Tossa on vähän kahden kerroksen ja jopa kolmen kerroksen väkee. Tarvitaan kaikkia, osa hiihtelee ihan täysin ja on tullut vaan turistimatkalle jollekin viikonlopulle. Ei riitä se yksi peli, nää on semmoisia pisteitä, että me pelataan kummiskin playoffs-paikasta koko aika, mikä on joukkueen tavoite, niin kyllä sillon pitäis ottaa kaikkien sitä vastuuta eikä aina odottaa, että jotkut tekee jotain. Nimenomaan sen pitää lähtee pelaajista, että kyllä valmennus pystyy tiettyyn pisteeseen asti auttaan, kannustaan ja opastaan, mutta pelaajat kantaa sen vastuun kentällä. Se kolmas erä oli niin hieno, mutta sit se sai niin huonon lopetuksen, että se korpee eniten.

Joni Mäkelä oli viikonlopun harvalukuisia onnistujia:

1. Teit tänään tärkeän avausmaalin, kerrotko vaikka ihan ensiksi siitä?
– Niin… Oliks se ylivoimamaali, taisi olla. Päästiin 3-2 hyökkäykseen ja Korkki (Mikko Korkiakoski) antoi hyvän syötön siihen toiseen aaltoon ja siinä oli aika paljon tilaa kattoo mihin ampuu. Hyvä, että meni pitkästä aikaa.

2. Miten oma pelisi sujui muilta osin?
– Oli ihan hyvä viikonloppu mulla ainakin, että ollut vähän vaikeaa tässä jonkun aikaa, mutta nyt alkaa taas kulkeen ihan hyvin.

3. Mitä mieltä olet joukkueen pelistä tänään?
– No en tiedä mikä noissa aluissa on, kun ei oikein lähde ja sit aletaan pelaan vasta kun ollaan kolme maalia häviöllä. En tiedä mistä johtuu.

4. Miten oma kautesi on sujunut tähän mennessä?
– Ei ihan odotuksien mukaan, että aika vaikeeta.

5. Onko jotain erityistä, mikä on ollut vaikeaa?
– No ei, semmoinen tasaisuus.

6. Jos sinun pitäisi nimetä tästä pelistä joku onnistuja niin kuka joukkueestasi onnistui erityisesti?
– No kyllä Lassi (Yrjölä) onnistui maalissa ihan hyvin, että ei kaatunut kyllä maalivahtiin taaskaan. Pelasi ihan hyvin.
7. Miksi teidän seuraavaa kotipeliä kannattaa tulla katsomaan?
– No voitetaan kotona niin sitten on ainakin semmoista peliä, että viedään ihan kunnolla. Jos on paljon yleisöä, niin on mukavampi pelata.