HCIK – KOOVEE 7-6 VL

Tampereen KOOVEE joutui harmillisesti taipumaan Suomi-sarjan avauskierroksella Kaarinassa. Isäntäjoukkue HC Indians aloitti kolmannen erän väkevästi ja eteni ratkaisevan tuntuisesti kolmen maalin karkumatkalle. Ajassa 55.33 otettu aikalisä sai kuitenkin KOOVEE-pelaajat lentoon, sillä vieraat kirivät esimerkillisesti pelanneen kapteeni Jonne Riekon johdolla upeasti tasoihin 63 sekuntia ennen täyttä aikaa.

Ottelun ratkaisu nähtiin voittolaukauskilpailussa, missä HC Indians oli maalin parempi. Lopputulos HC Indians – KOOVEE 7-6 VL (4-1, 0-2, 2-3, 0-0).

Kilpa-Veljistä maalinteossa onnistuivat Joni Mäkelä, Ville Lehtonen x 2, Antti Hilden ja Jonne Riekko x 2. Dynamon maalissa pelaanneet Niklas Nalli ja Niilo Koskinen torjuivat yhteensä 52 kertaa.

KOOVEE-valmentaja Mikko Manninen summasi ottelun seuraavasti:

– Saatiin otteluun tosi hyvä alku ja onnistuttiin tekemään pelin avausmaali. Mutta sitten kotijoukkueen salamamaalit lamaannuttivat meidät ja oltiin niiden myötä ottavana osapuolena eka erä.

– Nostettiin omaa tasoa toiseen erään ja pystyttiin kaventamaan tilannetta maalin päähän. Oli selkeästi meidän ehjin jakso tänään.

– Kolmannessa erässä päästettiin kaveri turhaan karkumatkalle. Otettiin lopussa aikalisä ja saatiin paineen alla kolme maalia aikaiseksi. Onnistumiset osoittavat, että joukkueesta löytyy tarvittaessa luonnetta.

– Kaikkiaan tämänpäiväinen oli meiltä kuitenkin vielä vähän hakemista.

KOOVEE pelaa kauden ensimmäisen kotiottelunsa huomenna sunnuntaina, kun Kotkan Titaanit saapuu Haka 2:een. Millä mietteillä kohti kotiavausta?

– Otetaan tästä pelistä positiiviset ja lähdetään innolla kohti huomista kotipeliä. Sitä on odotettu, että päästään kotiyleisön eteen pelaamaan.

– Meidän pitää pystyä parantamaan omaan tekemistä ja pelaamaan ehjempi peli. Kova vastus Haka 2:een on tulossa, kuten tänäänkin.