Ennakko: Tänään vuorossa vieraspeli Seinäjoella S-Kiekkoa vastaan

Tänään KOOVEE matkustaa seuraavaan vieraspeliin, kun vastaan asettuu kello 17:00 alkavassa ottelussa S-Kiekko kotonaan Seinäjoella. KOOVEE koki eilen kirvelevän 6-2 tappion D-Kiekolle Jyväskylässä, mutta voi vain kuvitella kuinka sisuuntunut tämä joukkue on tänä aamuna. Toisaalta joukkueiden lähtökohdat ovat lähes samanlaiset, koska S-Kiekko koki eilen 8-2 tappion Nokian Pyrylle.

S-Kiekkoa voidaan kuitenkin pitää haastavana vastustajana, sillä joukkue on tällä hetkellä 3. sarjataulukossa ja se on saalistanut kuudessa pelaamassaan ottelussa peräti 12 pistettä. KOOVEE löytyy sijalta 11. pelattuaan yhden ottelun S-Kiekkoa vähemmän ja saavutettuaan 8 pistettä.

Tänään KOOVEEN maalilla aloittaa Niilo Koskinen, joka korvaa eilen torjuneen Niklas Nallin. Kokoonpanosta jäävät eiliseltä pois Teemu Koskinen, Pasi Tuominen, Petteri Friman sekä Jouni Aalto. Sen sijaan paikkaajiksi saadaan LeKistä Tomi Iso-Mustajärvi, jonka lisäksi Risto Lindfors ja Toni Lampo pelaavat tämän kauden ensimmäiset sarjaottelunsa. Tämän lisäksi kokoonpanoon palaa Kare Foudila.

 

 

KOOVEE lähtee tämän illan otteluun seuraavalla kokoonpanolla:

30 Niilo Koskinen              AM

35 Niklas Nalli

 

2 Jere Marjamäki

3 Niklas Kumpu

4 Juho Saarinen

6 Tero Pykäläinen

7 Jimi Palanto

11 Toni Lampo

12 Tomi Iso-Mustajärvi

13 Janne Anttila

14 Kare Foudila

16 Mikko Lindbom

17 Antti Törmänen

22 Jonne Riekko                 C

24 Joni Mäkelä

26 Risto Lindfors

27 Waltteri Selimgerei

32 Mikko Korkiakoski

33 Joonas Lintulaakso

34 Henri Lintulaakso