Ennakko: KOOVEE matkustaa tänään KJT:n vieraaksi

KOOVEELLA on jälleen luvassa vieraspeli kun se kohtaa tänään Hyrylä2-hallissa kello 17:00 alkaen vaisuhkon alkukauden pelanneen KJT:n.

KOOVEELLA on niskassaan viime viikonlopulta kaksi kirvelevää tappiota, varsinaisella peliajalla D-Kiekolle viime lauantailta ja jatkoajan jälkeen S-Kiekolle sunnuntailta. KJT hävisi edellisen ottelunsa vieraissa Riemulle maalein 7-4 viime sunnuntaina, mutta voitti perjantaina kotonaan VG-62 niin ikään 7-4.

Tällä hetkellä KOOVEE on sarjataulukossa sijalla 10. pelattuaan 6 ottelua, joista on kertynyt 9 pistettä. KJT puolestaan löytyy sarjataulukon sijalta 15. ollen toiseksi alimpana, pelattuja otteluita on kertynyt 7 ja pisteitä 6.

KOOVEEN kokoonpano on taas hieman elänyt viikon mittaan. LeKistä on saatu lainaan kaksi pakkia, Markus Haapanen ja Mikko Saikkonen. Sen sijaan viime pelin LeKi-lainat Jere Marjamäki, Niklas Kumpu ja Tomi Iso-Mustajärvi eivät ole tänään mukana. Kakkosmaalivahdin paikan ottaa ensimmäistä kertaa tällä kaudella Joonas Ketko, Niklas Nallin ollessa sivussa. Myös kokemusta on saatu paljon mukaan tänään kun kokoonpanoon palaavat Teemu Koskinen, Petteri Friman, Mikko Sulonen ja Jouni Aalto. Viime viikonloppuna ensimmäisen sarjapelinsä pelannut Toni Lampo ei ole tänään mukana.

Tällä hetkellä KOOVEEN sisäistä pistepörssiä johtaa Jimi Palanto 9 tehopisteellään (3+6) 6 pelatun ottelun jälkeen. Viime kaudella Palanto edusti Ruotsin 1 Divisionia pelaavaa Köping HC:ta sekä LeKiä Mestiksessä. Ruotsissa pelatuista 22 ottelusta kertyi tehot 5+7 ja LeKissä 9 ottelussa tehot 2+1.

 

KOOVEE lähtee tänään Hyrylään seuraavalla kokoonpanolla:

30 Niilo Koskinen              AM

35 Joonas Ketko

 

4 Juho Saarinen

6 Tero Pykäläinen

7 Jimi Palanto

9 Teemu Koskinen

13 Janne Anttila

14 Kare Foudila

16 Mikko Lindbom

17 Antti Törmänen

18 Markus Haapanen          LeKi

19 Petteri Friman

22 Jonne Riekko

23 Mikko Saikkonen          LeKi

24 Joni Mäkelä

25 Mikko Sulonen              C

27 Waltteri Selimgerei

29 Jouni Aalto

32 Mikko Korkiakoski

33 Joonas Lintulaakso

34 Henri Lintulaakso